Verke on Tour-koulutus: Verkkonuorisotyön välineitä oppimassa

Olin Verke On Tourin kahden päivän koulutuksessa Helsingissä 29.-30.10.2014.  Näiden kahden päivän aikana sain kuulla laajasti erilaista asiaa verkkonuorisotyöhön liittyen. Ensimmäisenä päivänä sain tietoa sosiaalisesta mediasta, digitaalisista peleistä, Internet-meemeistä ja Bronyistä. Toisena päivänä kuulimme vielä aiheista: nuoret ja somekulttuuri, sosiaalisen median välineet ja ympäristöt sekä digitaalisuus osana yhdessä tekemistä. Toisena päivänä meillä oli myös workshopit, joista osallistuin “Blogien nuorisotyöllinen käyttö”- sekä “Tee se itse -kulttuuri ja digitaaliset käsityötaidot” -työpajoihin.

Verke verkkonuorisotyö

 

Bronyt tuovat nuorille miehille iloa elämään

Minulle jäi mieleen luennoista erityisesti Bronyt, jotka ovat My Little Pony TV-sarjan ja lelujen miesfaneja. Minusta oli mielenkiintoista kuulla kuinka miehet olivat löytäneet iloa ja hyväksyntää elämäänsä My Little Pony -sarjan katsomisen kautta, ja sen jälkeen Brony-yhteisöstä. Vaikka ajatus aikuisista miehistä leikkimässä poneilla on hieman huvittava, niin minusta keskustelun aiheena se, että osa miehistä ei halua eikä kykene täyttämään niin sanotun miehisyyden vaatimuksia on mielenkiintoinen.

Luennoitsija Mikko Hautakangas oli tehnyt Bronyistä tutkimusta, ja kertoi asiasta mielenkiintoisesti ja positiivisesti. Minusta oli surullista, että monet miehet kokevat maskuliinisen kulttuurin ahtaaksi ja ahdistavaksi, ja minun oli kyllä helppo samaistua siihen, vaikka en itse poneista olekaan vielä innostunut. Kivaa oli kuulla, että nämä miehet olivat löytäneet yhteisön, jossa he viihtyvät ja josta saavat uutta iloa elämäänsä. Samalla mielessäni kävi, että olisi tärkeää, jos maskuliinisuuden kulttuurin ahtautta voisi muuttaa tulevaisuudessa. Ehkä sitten useampi nuori mies voisi tuntea kuuluvansa joukkoon.

Bronyt

 

Oivalluksia ja hullua luovuutta “Tee se itse”-kulttuurista

Toinen aihe mistä olin itse erityisen kiinnostunut oli Mikko Laajolan esitys “Digitaalisuus osana yhdessä tekemistä”. Oli jännää kuunnella, kun Laajola kertoi kuinka hän oli aina ollut kiinnostunut tutkimaan mitä laitteiden sisällä on, ja sitä kautta kiinnostui hakkeri-kulttuurista. Hakkeri-kulttuurin hän sanoi olevan sitä, kun halutaan tutkia jonkun välineen tai elektronisen ympäristön mahdollisuuksia ja kehittää niitä. Se on kulttuuria, jossa pyritään menemään pidemmälle, kuin niin sanotut säännöt sallivat. Eli siinä tutkitaan ja pyritään venyttämään systeemien mahdollisuuksia. Hän kertoi myös mielenkiintoisesti siitä, miten itse voi rakentaa ja korjata elektroniikkaa ja muuta tavaraa. Hän kertoi käyvänsä itse usein roskalavoilla, ja noukkivansa sieltä pois heitettyä kamaa, ja korjaavan niitä työpajassaan.

Hänen workshopissaan juttelimme vielä lisää niistä mahdollisuuksista mitä vaikka nuorten kanssa voi tehdä tässä “Tee se itse”-kulttuurissa ja digitaalisten käsityötaitojen maailmassa. Laajolan esitys linkittyi verkkonuorisotyöhön siten, että siinä toimitaan elektroniikan maailmassa nuorten kanssa, mutta opetetaan nuorille luovuutta käyttämään laitteita uudella tavalla. “Tee se itse”-kulttuurin avulla voi opettaa nuoria rakentamaan vaikka oman pienen pelikonsolin ja oppimaan miten tietokone toimii.

Hän esitti myös elektroniikkaan liittymättömiä ideoita, joita voisi toteuttaa nuorten kanssa “Tee se itse”-kulttuurin periaattein.. Yksi oli haarniskojen ja aseiden tekeminen pahvilaatikoista, joilla voi käydä leikkimielisiä taisteluita. Taisteluissa viimeinen, jonka haarniska on vielä jotenkuten ehjä ja päällä, voittaa. Hän näytti myös kuvia pyöristä, joita ihmiset olivat tuunanneet työpajoissa. Pyöriä oli tuunattu niin, että polkupyörän runkoa oli jatkettu ylöspäin todella korkealle, jolloin pyöräilijä istuu satulalla muutaman metrin korkeudessa.

Tällainen Tee se itse -meininki on mielestäni tärkeää erityisesti nuorille, joille on tärkeintä pitää hauskaa ja saada vapaus tehdä pähkähulluja juttuja. Mitä pähkähullumpi idea sitä enemmän kiinnostusta. Lisäksi kierrätyksen aspekti, mikä on läsnä roskalavameiningissä on tärkeä näkökulma. Vaihtoehtoja on opittava, kun kulutusyhteiskunta tuottaa turhaa krääsää ja kaikki heitetään pois nopeasti.

 

Voiko pelaaminen olla myös hyvästä?

Ansku Marjeta kertoi esityksessään digitaalisista peleistä nuorisotyössä. Hän kertoi Nuorten toimintakeskus Hapen Pelitalon toiminnasta. Hänen viestinsä nuorisotyöntekijöille oli, että pelaaminen ei ole aina pahasta, vaan se voi olla myös hyvin sosiaalinen ja itsetuntoa vahvistava asia nuoren elämässä. Hän näki ongelmallisena sen, että vanhemmat ja nuorisotyötekijät usein suhtautuvat peleihin ja pelaamiseen negatiivisesti. Jos nuori on innostunut ja kiinnostunut pelaamisesta, niin silloin ei auta, että vanhempien ainoa suhtautuminen siihen on rajoittaa sitä ajallisesti, ja olla kiinnostumatta lapsensa pelaamisesta.

Jollekin nuorelle pelaaminen voi olla tärkeä tapa rentoutua ja olla jossain hyvä. Voihan olla, että nuorella on huono itsetunto ja vaikeuksia koulussa tai sosiaalisissa piireissä, mutta hän saattaa olla pelaamisessa todella hyvä. Silloin hänen Marjetan mukaan pitäsi saada hyvää palautetta pelaamisestaan, eikä vain tulla torutuksi kommenteilla kuten “voisit tehdä jotain järkevämpääkin”.

Ansku Marjeta kertoi, että Pelitalolla on syntynyt nuorille mahtavia kokemuksia, kun nuoret ovat yhdessä pelanneet samassa tilassa. Pelaamisessa tarvitsee paljon erilaisia taitoja, kuten stratega- ja koordinaatiotaitoja. Pelaamisesta voi olla myös paljonkin hyötyä erilaisten taitojen oppimiseksi.Lisäksi näissä sosiaalisissa peleissä huonon itsetunnon omaava nuori voi hyvillä pelitaidoillaan tulla hyväksytyksi muun porukan silmissä.

Ansku Marjeta muistutti myös, että vaikka First Person Shooter -pelit esimerkiksi ovat väkivaltaisia ampumisen ja tappamisen vuoksi, niin kyseisten pelien idea on ennemminkin nopea reagointi, tarkat strategiat sekä tiimityöskentely. Eli kaiken kaikkiaan pelaamisen voisi myös nähdä positiivisena sisältönä nuorten elämässä. Toki hän myös mainitsi, että pelaamiseen tulee puuttua, jos vaikuttaa, että nuoren muu elämä kärsii pelaamisesta, hän on addiktoitunut ja ikään kuin pakenee elämää pelaamiseen.

VERKE pelitalo munstadi

 

Nuorten viestiminen siirtyy pois Facebookista

Marcus Lundqvistin ja Jarno Alastalon esitykset liityivät molemmat nuorten sosiaalisen median käyttöön. Koulutuksessa oli siis paljon asiaa nykyhetken kuumasta aiheesta eli sosiaalisesta mediasta. Lundqvist kertoi, että erilaiset sosiaalisen median palvelut ovat nykyään erikoistuneet vain yhteen toimintoon, jota palvelulla voi toteuttaa. Enää ei pyritä sisällyttämään useita ominaisuuksia yhteen palveluun. Snapchat-pikaviestinpalvelun idea esimerkiksi on vain muutamaksi sekunniksi kaverille katsottavaksi tarkoitetut kuvat. Tämän jälkeen kuva poistuu automaattisesti.

Nuoret ovat siirtyneet käyttämään Snapchatin ja What’s App:in kaltaisia pikaviestinpalveluita ja suurin osa viestinnästä käydään nykyisin Facebookin ulkopuolella. Facebookissa ovat myös nuorten vanhemmat ja nuorisotyöntekijät, mikä tekee sen, että Facebookiin ei julkaista niin vapaasti ja innokkaasti. Nuoret eivät halua viestiä henkilökohtaisimpia ajatuksiaan palveluun, josta julkaisu välittyisi myös  vanhemmille. Rennommat ja aidommat viestit sekä julkaisut menevät kaveriporukalle Snapchatiin tai What’s Appiin esimerkiksi.

Marcus Lundqvist sanoi myös, että sosiaalisen median viestiminen on siirtymässä Facebookin suuresta yleisöstä ja kaveriryhmästä pienempiin ryhmiin Facebook-nuorisotyön “ulottumattomiin”. Sosiaalisen median tulevaisuutta ovat pienemmät ryhmät, joihin viestitään vapaammin, jolloin virallisempi viestintä jää Facebookiin. Siksi on hyvä muistaa, että nuorisotyöntekijälle ei riitä, että hän olisi Facebookissa ja sitä kautta ajattelisi olevansa tietoinen nuorten elämästä sosiaalisen mediassa. Eli on opittava käyttämään näitä muita applikaatioita ja viestimiä, joiden kautta on mahdollista tavoittaa nuoria nykypäivänä.

 

Kriittinen näkökulma jäi koulutuksessa vähäiseksi

Kaiken kaikkiaan koulutus oli minulle mielenkiintoinen kokemus. Toisaalta myös jonkinlainen kriittisyys myös pelaamista ja sosiaalista mediaa kohtaan olisi ollut paikallaan. Nyt luennoitsijat puhuivat erilaisista sosiaalisen median ilmiöistä hyvin optimistiseen sävyyn ja esittelivät erilaisia applikaatioita aika innokkaasti. En ole varma, onko innokas hyppääminen aina uusiin internet-trendeihin pelkästään hyvä asia. Älypuhelimesi ja sen sisältämä sosiaalinen ja muu media tekee ihmisistä tutkimusten mukaan myös tyytymättömämpiä (Hayes 2014).

Olisi mielenkiintoista kuulla vaikka, että miten sosiaalisen median käytön ja pelaamisen lisääntyminen on vaikuttanut nuorten mielenterveyteen. Ihmiselle luontainen itsensä muihin vertaileminen aiheuttaa tutkimusten mukaan ahdistusta, kun nykyään voit älypuhelimesi median avulla nähdä päivittäin kuinka ihmisillä “menee paremmin kuin sinulla” (Hayes 2014). Eli ehkä olisin kaivannut myös tätä näkökulmaa koulutukseen. Mutta ei se tarkoita sitä, ettei sosiaalinen media tai pelaaminen tämän lisäksi voisi olla myös positiivisia asioita. Nyt vain saimme kuulla koulutuksessa yllin kyllin positiivista suhtautumista kaikkiin trendeihin.

 

Koulutustallenteita:

Verke On Tour 29.10.2014, Helsinki osa 1 -video: https://www.youtube.com/watch?v=iAqvpN-0ZyI

Verke On Tour 30.10.2014, Helsinki osa 2 -video: https://www.youtube.com/watch?v=sFkm5Q-Ofyw

 

Lähteet:

Steven C. Hayes 2.9.2014, Psychology Today: http://www.psychologytoday.com/blog/get-out-your-mind/201409/the-unexpected-way-new-technology-makes-us-unhappy

Mitä on tärkeää huomata blogisisältöä kirjoittaessasi?

Blogiteksti eroaa perinteisestä artikkelista tai verkkosivun uutisesta. Blogitekstin tuottamisessa on joitain yleisesti hyväksi koettuja tehokeinoja. Blogitekstin on hyvä olla persoonallinen ja kuvastaa kirjoittajaa. Keskeistä ei ole niinkään täydellinen kielioppi vaan se, että tekstistä välittyy millainen kirjoittaja on. (Huttunen, Lauha, Middeke & Säilä 2014, 15-16.) Persoonallisuus tarkoittaa kirjoitustyylin lisäksi kuvia ja visuaalista muotoilua. Toiseksi tekstin kappaleiden kannattaa olla lyhyitä ja napakasti otsikoituja. Lisäksi blogiteksti kannattaa tehdä ytimekkääksi, mikä tarkoittaa, että siinä käsitellään yhtä aihetta kerrallaan (Huttunen ym. 2014, 16).

Blogin keskiössä on blogin pitäjän tuottama sisältö. Tekstin lisäksi kirjoitukseen voi liittää tai upottaa kuvia, videoita, hyperlinkkejä tai ääntä sekä asemoida niitä tekstiin sopivaksi. Upottamisella saa tuotua blogiin erilaisia sisältöjä muista mediapalveluista, kuten YouTubesta, Flickristä, Instagramista, Facebookista ja Twitteristä. (Huttunen ym. 2014, 15.)

 

Ajankohtaisuus ylläpitää blogin elävyyttä

Blogin ulkoasu ja rakenne on tärkeää sen houkuttelevuuden kannalta. Käytetyt värit ja elementit tuovat persoonallisuutta, esteettisyyttä ja helpottavat blogin selailua ja lukemista (Kesämaa 2012).

Bloggaamalla osallistutaan keskusteluun ja kommentoidaan ajan ilmiöitä, eli hyvän blogin tulee olla ajankohtainen, jotta sitä jaksaa seurata (Kesämaa 2012). Säännöllinen julkaiseminen on tärkeää, koska se pitää blogin elävänä ja lukijat innostuneina uudesta sisällöstä. Silloin blogi pysyy mukana ajankohtaisissa aiheensa keskusteluissa, ja ihmisten kiinnostus säilyy.

 

Miten saada ihmiset kiinnostumaan juuri sinun blogistasi?

Blogi on sinun brändisi, eli itsesi tai edustamasi organisaation, ääni ja kuva. Brändille tai identiteetille on tärkeää, että se eroaa jollain tavalla muista. (mt. 2012.) Siksi on hyödyllistä määritellä blogi ja sen sisällön tavoitteet myös suhteessa kilpailijoihin ja kumppaneihin, ja erottua joukosta. Kannattaa miettiä, miksi joku lukisi juuri sinun blogiasi eikä jonkun muun. Käsittele asioita, joista muut eivät kirjoita, ja kirjoita houkuttelevasti kuin alasi parhaana asiantuntijana.

Blogissa asioiden käsittely on henkilökohtaisempaa ja kantaa ottavampaa kuin virallisessa mediatiedottamisessa. Hyvässä blogikirjoituksessa otetaan kantaa itselle merkittävään asiaan lukijoita kiinnostavalla tavalla. Henkilökohtaisuus muodostuu valituista aiheista ja näkökulmista, kirjoituksen muodosta ja kielestä. (mt. 2012.) Blogikirjoituksessa on hyvä rajata aihe ja joskus jopa provosoida, mikä voi herättää mielipiteitä keskusteluun.

Jokaisella ihmisellä on oma persoonansa ja äänensä myös kirjoittaessaan. Blogikirjoitus välittää ihmisen tyylin ja sävyn myös verkossa (mt. 2012). On tärkeää, että blogitekstisi erotttuvat muista saman aiheen teksteistä, jotta lukijat kiinnostuvat ja haluavat kommentoida ja jakaa blogiasi. Erotut omalla tyylilläsi: oletko viiltävän ironinen ja tarkkanäköinen analysoija, oletko hervottoman hauska pakinoitsija, tarjoatko ennenkuulumattomia näkökulmia pureskeltuihin aiheisiin vai tuotatko jotain muuta, mitä kukaan muu ei tee (mt. 2012)?

 

Tee blogin sisällöstä houkuttelevaa ja silmäiltävää

Olennaista bloggaamisessa on tekstin tuottamisen lisäksi linkitys, kommentointi ja keskustelu (mt. 2012).Muista, että teet tekstisi sinusta ja aiheestasi kiinnostuneelle yleisölle. Blogin sisällön on oltava houkuttelevaa ja silmäiltävää. Silmäiltävyys muodostuu tekstin pituudesta, asioiden esitysjärjestyksestä, hyvästä (väli)otsikoinnista ja muusta kuin tekstimateriaalista. Suosittua sisältöä ovat esim. listat, linkit, kuvat, videot, äänet. (mt. 2012.)

Selkeä teksti edellyttää asian tuntemista ja näkökulman valintaa. Kirjoittaja on perillä bloginsa aiheesta ja osaa kommunikoida mielipiteensä ja visionsa muille. Kirjoituksen pitää olla myös riittävän oikeakielinen. Blogitekstissä pitää muistaa myös viitata lähteisiin.

Linkki alkuperäiseen lähteeseen luodaan aina, kun se on mahdollista. Linkittäminen palvelee monia tarkoituksia: se on korrekti viittaamisen tapa, se tarjoaa lukijoille tausta- tai lisätietoa ja se vaikuttaa myös blogin tai postauksen hakukonelöydettävyyteen. (Kesämaa 2012.)

 

Lähteet:

Tero Huttunen, Heikki Lauha, Henna Middeke & Veera Säilä: Nuorisotyö bloggaa, Verke 2014

Niina Kesämaa, 2012: Viisauuta blogin käyttöön -blogiopas http://wiki.eoppimiskeskus.fi/pages/viewpage.action?pageId=4886341

 

28.10.2014

Aleksi Salmela

WordPressin opettelua Alison.com:in MOOCin avulla

Teen harjoittelua Distanssi-hankkeeseen, ja siksi kokeilin itse näin aluksi lyhyttä MOOC:ia tutustuakseni MOOC:ien maailmaan. Tutustuin Alison.com:in MOOC:iin “Wordpress: blogging on the web”. Tämä oli lyhyt MOOC, joka koostui opetusvideosta, jossa esiteltiin WordPressin käyttöä sekä lyhyestä testistä, missä 12:lla monivalintakysymyksellä tarkasteltiin WordPressistä opittua tietoa.

Oppiakseni WordPressin käyttöä tein oman harjoitusblogin nimeltä Ally McBeat’s Rap Blog, johon harjoittelin muun muassa erilaisen median tuomista. Tein erilaisia harjoitusblogikirjoituksia, jotka tein opetusvideon ohjeiden mukaisesti. Mielestäni videon avulla oppi WordPressin käytön perusasioita helposti, ja videon opettajaa oli mukavaa kuunnella.

Toisaalta mitään hirveän erityistä en oppinut MOOCista, mutta käymäni MOOC olikin WordPressin käytön aloittamista helpottamiseksi tehty. Kussin ensimmäisen osa siis koostui opetusvideosta, jossa opettaja puhui, ja jossa näytettiin kuvaa hänen tietokoneensa näytöstä, kun hän loi WordPressiin blogin. Toinen osa oli monivalintatesti, jossa 12:lla helpolla monivalintakysymyksellä selviteltiin hyvin pintapuolisesti WordPressistä opittua tietoa. Monivalintatesti oli todella helppo, ja vastaukset pystyisi jopa päätellä, vaikka ei WordPressiä olisi juuri käyttänytkään. Lopuksi kurssista pystyi antamaan palautetta.

Voin suositella MOOCia, jos ei ole koskaan kirjoittanut omaa blogia, ja haluaa päästä siinä alkuun. Mutta WordPressin käytön syvällisempään opiskeluun on varmasti muita MOOCeja. Ja WordPress on sen verran helppokäyttöinen, että itsekin pystyy pääsemään alkuun.

 

Opiskelijoiden onnistunut ensimmäinen kokoontuminen Metropoliassa

mooc1

 

Metropolian Hämeentie 153:n ATK-tilaan kokoontui keskiviikkona 8.10. kymmenkunta opiskelijaa, jotka haluavat suorittaa erinäköisiä opintojaksoja Distanssi-hankkeen kautta MOOCina. Ensimmäisessä tapaamisessa klo 10-14 välillä Distanssi-hankkeen työntekijät sekä siitä kiinnostuneet opiskelijat esittelivät itsensä. Distanssin projektipäällikkö Tuomas Korkalainen pyysi kaikkia kertomaan itsensä esittelyn ohella juuri syömänsä aamupalan koostumuksen. Esittelyn lopuksi todettiin, että MOOCeja suorittamaan oli saapunut terveellisiä elämäntapoja noudattava opsikelijajoukko, sillä kukaan osallistujista  ei ollut aloittanut päiväänsä tuopillisella olutta.

Opiskelijoita oli sekä Metropoliasta että HUMAKista ja erilaisista koulutusohjelmista. Päivän aikana käytiin läpi minkälaisia opintojaksoja opiskelijat aikoivat suorittaa, Distanssi-opiskelun työskentelytapoja sekä MOOC-opiskelun ideaa.

Jotkut opiskelijoista olivat jo aloittaneet MOOCin kanssa työskentelemisen, ja toiset etsivät tapaamisen aikana opintojaksonsa sisällöille sopivia MOOCeja. MOOCeja löytyy useilta eri nettisivuilta ja tahoilta kuten MOOC.fi, Coursera, EdX, Stanford Online, Udacity, Alison.com sekä Open Learning, joten tarjontaa tuntui olevan välillä liikaakin. Lisäksi opiskelijoille esiteltiin MOOC-alustojen arviointityö sekä projektisuunnittelija Markku Tähtinen opetti meitä käyttämään Word Press-julkaisujärjestelmää.

Opiskelijoille luotiin oma suljettu Facebook-ryhmä, johon he lisäsivät omat tiedostonsa, joissa on suunnitelmat opintojakson suorittamiselle. Opiskelijoiden on tarkoitus myös arvioida MOOCien suorittamisen edistymistä sekä niiden toimivuutta Distanssi-hankkeen Etäoppimassa-blogiin.

Opiskelijat vaikuttivat menevän kiinnostuneina kohti heille uutta MOOC-maailmaa. Innostusta alkoi syntyä, kun sopivia MOOCeja löytyi ja sitä kautta opintojaksojen suorittaminen alettiin saada suuntaa ja rakennetta.

 

Aleksi Salmela, viestinnän ja markkinoinnin harjoittelija Distanssi-hankkeessa

Ilmoittautuminen Distanssin keskustelutilaisuuteen verkkonuorisotyön MOOC-koulutuksista 10.12.2014

mooc-valtaa

 

Distanssi-hanke järjestää keskustelutilaisuuden aiheena MOOC-täydennyskoulutuksen käyttäminen nuorisotyöntekijöiden digitaalisten taitojen ja verkkonuorisotyön osaamisen vahvistamiseksi. Tilaisuus järjestetään Nuorten toimintakeskus Hapessa Helsingissä 10.12.2014. Nyt on tullut aika ilmoittautua tapahtumaan!

Tilaisuudessa keskustellaan MOOC-koulutusten järjestämisestä sekä kuullaan Distanssi-hankkeessa syntyneistä tuloksista. Keskustelua käydään MOOC-koulutuksen pedagogisista ja teknisistä ratkaisuista, ansaintologiikasta sekä siitä, millaisia verkkonuorisotyöhön liittyviä sisältöjä ko. koulutuksessa olisi hyvä ottaa huomioon. Yhteiseen keskusteluun toivotaan mukaan eri alan asiantuntijoiden ja ammattilaisten näkemyksiä. Kaikista aiheista ei siis tarvitse olla täysin kärryillä.

Ilmoittautuminen keskustelutilaisuuteen onnistuu seuraavan linkin kautta: http://distanssi.metropolia.fi/ilmoittautuminen-keskustelutilaisuuteen-10-12-2014/ Toiveenamme on, että ilmoittautumiset tulevat 1.12.2014 mennessä.

Tarkempia tietoja tapahtumasta saa tapahtuman Facebook-eventistä: https://www.facebook.com/events/1527661594138749/ sekä tapahtuman teaser-sivulta: http://distanssi.metropolia.fi/mooc-valtaa-nuorisoalan/

Distanssi-hankkeen työntekijät toivottavat kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleiksi tilaisuuteen!