Blogi

Verke on Tour-koulutus: Verkkonuorisotyön välineitä oppimassa

Aleksi Salmela, marraskuu 19, 2014

Olin Verke On Tourin kahden päivän koulutuksessa Helsingissä 29.-30.10.2014.  Näiden kahden päivän aikana sain kuulla laajasti erilaista asiaa verkkonuorisotyöhön liittyen. Ensimmäisenä päivänä sain tietoa sosiaalisesta mediasta, digitaalisista peleistä, Internet-meemeistä ja Bronyistä. Toisena päivänä kuulimme vielä aiheista: nuoret ja somekulttuuri, sosiaalisen median välineet ja ympäristöt sekä digitaalisuus osana yhdessä tekemistä. Toisena päivänä meillä oli myös workshopit, joista osallistuin “Blogien nuorisotyöllinen käyttö”- sekä “Tee se itse -kulttuuri ja digitaaliset käsityötaidot” -työpajoihin.

Verke verkkonuorisotyö

 

Bronyt tuovat nuorille miehille iloa elämään

Minulle jäi mieleen luennoista erityisesti Bronyt, jotka ovat My Little Pony TV-sarjan ja lelujen miesfaneja. Minusta oli mielenkiintoista kuulla kuinka miehet olivat löytäneet iloa ja hyväksyntää elämäänsä My Little Pony -sarjan katsomisen kautta, ja sen jälkeen Brony-yhteisöstä. Vaikka ajatus aikuisista miehistä leikkimässä poneilla on hieman huvittava, niin minusta keskustelun aiheena se, että osa miehistä ei halua eikä kykene täyttämään niin sanotun miehisyyden vaatimuksia on mielenkiintoinen.

Luennoitsija Mikko Hautakangas oli tehnyt Bronyistä tutkimusta, ja kertoi asiasta mielenkiintoisesti ja positiivisesti. Minusta oli surullista, että monet miehet kokevat maskuliinisen kulttuurin ahtaaksi ja ahdistavaksi, ja minun oli kyllä helppo samaistua siihen, vaikka en itse poneista olekaan vielä innostunut. Kivaa oli kuulla, että nämä miehet olivat löytäneet yhteisön, jossa he viihtyvät ja josta saavat uutta iloa elämäänsä. Samalla mielessäni kävi, että olisi tärkeää, jos maskuliinisuuden kulttuurin ahtautta voisi muuttaa tulevaisuudessa. Ehkä sitten useampi nuori mies voisi tuntea kuuluvansa joukkoon.

Bronyt

 

Oivalluksia ja hullua luovuutta “Tee se itse”-kulttuurista

Toinen aihe mistä olin itse erityisen kiinnostunut oli Mikko Laajolan esitys “Digitaalisuus osana yhdessä tekemistä”. Oli jännää kuunnella, kun Laajola kertoi kuinka hän oli aina ollut kiinnostunut tutkimaan mitä laitteiden sisällä on, ja sitä kautta kiinnostui hakkeri-kulttuurista. Hakkeri-kulttuurin hän sanoi olevan sitä, kun halutaan tutkia jonkun välineen tai elektronisen ympäristön mahdollisuuksia ja kehittää niitä. Se on kulttuuria, jossa pyritään menemään pidemmälle, kuin niin sanotut säännöt sallivat. Eli siinä tutkitaan ja pyritään venyttämään systeemien mahdollisuuksia. Hän kertoi myös mielenkiintoisesti siitä, miten itse voi rakentaa ja korjata elektroniikkaa ja muuta tavaraa. Hän kertoi käyvänsä itse usein roskalavoilla, ja noukkivansa sieltä pois heitettyä kamaa, ja korjaavan niitä työpajassaan.

Hänen workshopissaan juttelimme vielä lisää niistä mahdollisuuksista mitä vaikka nuorten kanssa voi tehdä tässä “Tee se itse”-kulttuurissa ja digitaalisten käsityötaitojen maailmassa. Laajolan esitys linkittyi verkkonuorisotyöhön siten, että siinä toimitaan elektroniikan maailmassa nuorten kanssa, mutta opetetaan nuorille luovuutta käyttämään laitteita uudella tavalla. “Tee se itse”-kulttuurin avulla voi opettaa nuoria rakentamaan vaikka oman pienen pelikonsolin ja oppimaan miten tietokone toimii.

Hän esitti myös elektroniikkaan liittymättömiä ideoita, joita voisi toteuttaa nuorten kanssa “Tee se itse”-kulttuurin periaattein.. Yksi oli haarniskojen ja aseiden tekeminen pahvilaatikoista, joilla voi käydä leikkimielisiä taisteluita. Taisteluissa viimeinen, jonka haarniska on vielä jotenkuten ehjä ja päällä, voittaa. Hän näytti myös kuvia pyöristä, joita ihmiset olivat tuunanneet työpajoissa. Pyöriä oli tuunattu niin, että polkupyörän runkoa oli jatkettu ylöspäin todella korkealle, jolloin pyöräilijä istuu satulalla muutaman metrin korkeudessa.

Tällainen Tee se itse -meininki on mielestäni tärkeää erityisesti nuorille, joille on tärkeintä pitää hauskaa ja saada vapaus tehdä pähkähulluja juttuja. Mitä pähkähullumpi idea sitä enemmän kiinnostusta. Lisäksi kierrätyksen aspekti, mikä on läsnä roskalavameiningissä on tärkeä näkökulma. Vaihtoehtoja on opittava, kun kulutusyhteiskunta tuottaa turhaa krääsää ja kaikki heitetään pois nopeasti.

 

Voiko pelaaminen olla myös hyvästä?

Ansku Marjeta kertoi esityksessään digitaalisista peleistä nuorisotyössä. Hän kertoi Nuorten toimintakeskus Hapen Pelitalon toiminnasta. Hänen viestinsä nuorisotyöntekijöille oli, että pelaaminen ei ole aina pahasta, vaan se voi olla myös hyvin sosiaalinen ja itsetuntoa vahvistava asia nuoren elämässä. Hän näki ongelmallisena sen, että vanhemmat ja nuorisotyötekijät usein suhtautuvat peleihin ja pelaamiseen negatiivisesti. Jos nuori on innostunut ja kiinnostunut pelaamisesta, niin silloin ei auta, että vanhempien ainoa suhtautuminen siihen on rajoittaa sitä ajallisesti, ja olla kiinnostumatta lapsensa pelaamisesta.

Jollekin nuorelle pelaaminen voi olla tärkeä tapa rentoutua ja olla jossain hyvä. Voihan olla, että nuorella on huono itsetunto ja vaikeuksia koulussa tai sosiaalisissa piireissä, mutta hän saattaa olla pelaamisessa todella hyvä. Silloin hänen Marjetan mukaan pitäsi saada hyvää palautetta pelaamisestaan, eikä vain tulla torutuksi kommenteilla kuten “voisit tehdä jotain järkevämpääkin”.

Ansku Marjeta kertoi, että Pelitalolla on syntynyt nuorille mahtavia kokemuksia, kun nuoret ovat yhdessä pelanneet samassa tilassa. Pelaamisessa tarvitsee paljon erilaisia taitoja, kuten stratega- ja koordinaatiotaitoja. Pelaamisesta voi olla myös paljonkin hyötyä erilaisten taitojen oppimiseksi.Lisäksi näissä sosiaalisissa peleissä huonon itsetunnon omaava nuori voi hyvillä pelitaidoillaan tulla hyväksytyksi muun porukan silmissä.

Ansku Marjeta muistutti myös, että vaikka First Person Shooter -pelit esimerkiksi ovat väkivaltaisia ampumisen ja tappamisen vuoksi, niin kyseisten pelien idea on ennemminkin nopea reagointi, tarkat strategiat sekä tiimityöskentely. Eli kaiken kaikkiaan pelaamisen voisi myös nähdä positiivisena sisältönä nuorten elämässä. Toki hän myös mainitsi, että pelaamiseen tulee puuttua, jos vaikuttaa, että nuoren muu elämä kärsii pelaamisesta, hän on addiktoitunut ja ikään kuin pakenee elämää pelaamiseen.

VERKE pelitalo munstadi

 

Nuorten viestiminen siirtyy pois Facebookista

Marcus Lundqvistin ja Jarno Alastalon esitykset liityivät molemmat nuorten sosiaalisen median käyttöön. Koulutuksessa oli siis paljon asiaa nykyhetken kuumasta aiheesta eli sosiaalisesta mediasta. Lundqvist kertoi, että erilaiset sosiaalisen median palvelut ovat nykyään erikoistuneet vain yhteen toimintoon, jota palvelulla voi toteuttaa. Enää ei pyritä sisällyttämään useita ominaisuuksia yhteen palveluun. Snapchat-pikaviestinpalvelun idea esimerkiksi on vain muutamaksi sekunniksi kaverille katsottavaksi tarkoitetut kuvat. Tämän jälkeen kuva poistuu automaattisesti.

Nuoret ovat siirtyneet käyttämään Snapchatin ja What’s App:in kaltaisia pikaviestinpalveluita ja suurin osa viestinnästä käydään nykyisin Facebookin ulkopuolella. Facebookissa ovat myös nuorten vanhemmat ja nuorisotyöntekijät, mikä tekee sen, että Facebookiin ei julkaista niin vapaasti ja innokkaasti. Nuoret eivät halua viestiä henkilökohtaisimpia ajatuksiaan palveluun, josta julkaisu välittyisi myös  vanhemmille. Rennommat ja aidommat viestit sekä julkaisut menevät kaveriporukalle Snapchatiin tai What’s Appiin esimerkiksi.

Marcus Lundqvist sanoi myös, että sosiaalisen median viestiminen on siirtymässä Facebookin suuresta yleisöstä ja kaveriryhmästä pienempiin ryhmiin Facebook-nuorisotyön “ulottumattomiin”. Sosiaalisen median tulevaisuutta ovat pienemmät ryhmät, joihin viestitään vapaammin, jolloin virallisempi viestintä jää Facebookiin. Siksi on hyvä muistaa, että nuorisotyöntekijälle ei riitä, että hän olisi Facebookissa ja sitä kautta ajattelisi olevansa tietoinen nuorten elämästä sosiaalisen mediassa. Eli on opittava käyttämään näitä muita applikaatioita ja viestimiä, joiden kautta on mahdollista tavoittaa nuoria nykypäivänä.

 

Kriittinen näkökulma jäi koulutuksessa vähäiseksi

Kaiken kaikkiaan koulutus oli minulle mielenkiintoinen kokemus. Toisaalta myös jonkinlainen kriittisyys myös pelaamista ja sosiaalista mediaa kohtaan olisi ollut paikallaan. Nyt luennoitsijat puhuivat erilaisista sosiaalisen median ilmiöistä hyvin optimistiseen sävyyn ja esittelivät erilaisia applikaatioita aika innokkaasti. En ole varma, onko innokas hyppääminen aina uusiin internet-trendeihin pelkästään hyvä asia. Älypuhelimesi ja sen sisältämä sosiaalinen ja muu media tekee ihmisistä tutkimusten mukaan myös tyytymättömämpiä (Hayes 2014).

Olisi mielenkiintoista kuulla vaikka, että miten sosiaalisen median käytön ja pelaamisen lisääntyminen on vaikuttanut nuorten mielenterveyteen. Ihmiselle luontainen itsensä muihin vertaileminen aiheuttaa tutkimusten mukaan ahdistusta, kun nykyään voit älypuhelimesi median avulla nähdä päivittäin kuinka ihmisillä “menee paremmin kuin sinulla” (Hayes 2014). Eli ehkä olisin kaivannut myös tätä näkökulmaa koulutukseen. Mutta ei se tarkoita sitä, ettei sosiaalinen media tai pelaaminen tämän lisäksi voisi olla myös positiivisia asioita. Nyt vain saimme kuulla koulutuksessa yllin kyllin positiivista suhtautumista kaikkiin trendeihin.

 

Koulutustallenteita:

Verke On Tour 29.10.2014, Helsinki osa 1 -video: https://www.youtube.com/watch?v=iAqvpN-0ZyI

Verke On Tour 30.10.2014, Helsinki osa 2 -video: https://www.youtube.com/watch?v=sFkm5Q-Ofyw

 

Lähteet:

Steven C. Hayes 2.9.2014, Psychology Today: http://www.psychologytoday.com/blog/get-out-your-mind/201409/the-unexpected-way-new-technology-makes-us-unhappy