Tulevaisuus Distanssin keskustelutilaisuudessa

Eilen, keskiviikkona 10.12.2014 järjestettiin Distanssi-hankkeen keskustelutilaisuus, joka oli samalla hankkeen lopputapahtuma. Ennen tilaisuuden päättänyttä MOOCiin menevä nuorisotyö -mikrokirjan julkistustusta pidettiin Learning Cafe, jossa osallistujat pohtivat MOOCeihin liittyviä asioita eri näkökulmista. Olin itse fasilitaattorina pöydässä 4, jossa käsiteltiin tulevaisuutta.

Osallistujien näkemyksiä MOOC-tulevaisuueen liittyen

Ensimmäinen ryhmä keskusteli muun muassa nuorisoalan MOOCin käytännön kysymyksistä, esimerkiksi kenen kaikkien tulisi suorittaa kurssi, annetaanko kurssista todistus, kuka todistuksen myöntää, mikä on riittävä osaaminen ja miten osaaminen mitataan?

Aihepiirin jatkuva muutos tekee sisältöjen toteuttamisesta vaikeaa, kun tarkkaan kuvatut ohjeistukset vanhenevat nopeasti. Pitäisikö siis käsitellä aiheita yleisemmin, esimerkiksi mediatuotannon tai musiikin kautta.

Ongelmanratkaisuun perustuva oppimismalli nähtiin keskeisenä, eli opeteltavien asioiden tulisi nousta suoraan koulutettavien arjesta ja todellisista osaamistarpeista. MOOCin etuna nähtiin mahdollisuus saada ympräri Suomea olevia nuorisotyöntekijöitä keskustelemaan keskenään ja jakamaan ajatuksia. Olisi myös mahdollista saadaa eri tahojen (esim. seurakunnat & kunta) nuorisotyöntekijät vuorovaikutukseen keskenään. Myös moniammatillinen näkökulma voisi avata MOOC-kurssiin kiinnostavia näkökulmia.

Toinen ryhmä näki MOOCin uhkana luovuuden ja henkilökohtaisuuden katoamisen oppimisesta, kun kurssi rakennetaan palvelemaan massoja. Myös toinen ryhmä korosti aitoa työelämälähtöisyyttä koulutuksen lähtökohtana. MOOCin mahdollistama kansainvälinen näkökulma herätti kiinnostusta. Osallistujapiirin laajentaminen Suomen rajojen ulkopuolelle voisi tuoda laajempaa näkökulmaa ja kiinnostavaa vuorovaikutusta. Samalla todettiin, että pelkkä sisältöjen kääntäminen englanniksi ei riitä kansainvälisen MOOCin tekemiseen, vaan tarvetta on kulttuuriselle osaamiselle ja valmiille tiedolle eri maiden nuorisotyöstä.

Tärkeänä koettiin myös, että nuoret pitäisi saada mukaan kurssille ja ainakin suunnitteluun, jolloin päästäisiin todella näkemään, mitä nuoret digitaalisilla välineillä tekevät.

Kolmas ryhmä koki Distanssin tuloksissa lueteltujen MOOC-oppimistehtävien kirjon vanhanaikaisena. Monivalintatehtävät ja vastaavat ovat varsin perinteisiä tapoja testata osaamista. Nyt voisi olla aika keksia jotain aivan uutta lisäarvoa oppimiseen.

MOOCin lisäarvona myös tämä ryhmä näki laajan osallistujakirjon, joilloin nimen omaan muut osallistujat ja heidän välinen vuorovaikutus ovat se asia, joka tekee MOOCista kiinnostavan. Siis oppimista vertaisryhmältä tulisi korostaa kurssia suunniteltaessa.

Neljäs ryhmä kiinnitti huomiota kurssin konseptoimiseen, eli miten kurssi rakennetaan houkuttelevaksi siten, että se aidosti kiinnostaisi massoja. Puhuttiin erikoistumisen tarpeesta, tarpeesta löytää oma erityisvahvuus. Myös kyky työskennellä monialaisesti nousi keskusteluun nuorisotyön osaamista pohdittaessa.

Viimeisenä ajatuksena tuli esiin tarve nähdä, millaisia ovat tulevat sukupolvet. Eli jos nykyisiä nuoria on kuvattu ”pelaajasukupolvena”, millainen on seuraava sukupolvi, jolle digitaalisuus on yhä luonnollisempi ja erottamaton osa arkea. Millaista koulutusta nuorisoala kaipaa, että tämän nousevan sukupolven kanssa kyetään toimimaan tasavertaisest?

MOOC-opinnot aikuisopetuksessa

1.12.2014 Juha Niiranen, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Syksyllä 2014 aloitettiin Humanistisessa ammattikorkeakoulussa MOOC-kokeilu, jossa sekä muutamat nuoret että aikuisopiskelijat suorittivat opintojaksoja MOOCeina (Massive Online Courses). Pohdiskelen tässä artikkelissa syksyn kokemuksen myötä MOOCeja eräänä vaihtoehtoisena pedagogisena sovelluksena, jolla voidaan tarjota uusi oppimisympäristö aikuisten monimuoto-opiskelussa. Humakin Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa Yhteisöpedagogi AMK monimuoto-opiskelussa aikuisopiskelijat kokoontuvat lähijaksolle 11 kertaa vuodessa ja he saavat lähijaksojen aikana sellaisia opintojaksotehtäviä, jotka tukevat ja kehittävät heidän ammattitaitoaan. Koulutus on laajuudeltaan 60–150 opintopistettä riippuen opiskelijan aikaisemmista opinnoista ja työkokemuksesta.

Yhteisöpedagogit ovat järjestö- ja nuorisotyön ammattilaisia, jotka työskentelevät kunnissa, järjestöissä, laitoksissa ja yrityksissä ohjaajina, kouluttajina, kehittäjinä ja koordinaattoreina. Yhteisöpedagogin ammattitaidon keskeisiä sisältöjä ovat osallisuuden tukeminen ja kansalaisvaikuttaminen, syrjäytymisen ehkäiseminen, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, organisaatioiden ja niiden sisäisen viestinnän kehittäminen sekä yhteisöllisyyden ja erityisesti nuoruuden asiantuntijuuden vahvistaminen. Aikuisopiskeluna opintoja suoritetaan lähikontaktien lisäksi työelämälähtöisesti omalla työpaikalla sekä erilaisissa projekteissa ja hankkeissa opiskelijan oman henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaan.

Syksyn 2014 MOOC- kokeilu lähti liikkeelle siten, että opiskelijoille tiedotettiin mahdollisuudesta suorittaa opintojaksoja MOOCeina. Kokoonnuimme päiväksi yhteen, jonka aikana opiskelijat saivat käsityksen kokeilun vaiheista. Syyslukukauden alussa opiskelijat etsivät ohjatusti verkosta sellaisia MOOC-kursseja, joita he pystyivät hyväksilukemaan oman henkilökohtaisen opetussuunnitelmansa puitteissa. MOOC -kokeilun pedagogisena mallina käytettiin soveltavin osin tutkivan oppimisen ja kokemusoppimisen periaatteita. Nämä pedagogiset periaatteet tukevat aikuisten oppimisen erityispiirteitä, joita ovat esimerkiksi:

  1. Aikuisopiskelussa keskeisenä periaatteena on itseohjautuvuuden periaate. Aikuisopiskelijoilla on monenlaisia ammatillisia ja elämänkokemukseen liittyviä arvoja, asenteita ja valmiuksia, joita he voivat käyttää oppimisessaan ja uuden tiedon luomisessa. Aikuisilla on monesti hyvä käsitys, millaista syvällistä ammattitaidollista osaamista he koulutukseltaan hakevat. Osallistuminen MOOC – opintojaksoille on yksi tapa mahdollistaa aikuisopiskelijoille pääsy juuri heitä itseään koskevan merkityksellisen ja kehittymistarpeittensa kannalta tärkeän tiedon äärelle. MOOC-pohjainen opiskelu on suurelta osin ei-organisoitua oppimista. Se toisaalta kannustaa opiskelijaa vapaasti tarkastelemaan ko. ilmiötä ja siihen liittyvää tietoutta, mutta myös korostaa opiskelijan omaa motivaatiota opintojensa suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tässä mielessä MOOCit voivat olla soveltuvia juuri aikuisille, jotka ovat yleensä hyvin motivoituneita ja innokkaita oppijoita.
  2. Opettajan rooli on aikuispedagogiikassa on vahvasti tiedon jakamisen asemesta oppimisen ohjaaja. Opettaja on osa oppimisyhteisöä eikä hän pyri olemaan auktoriteetti suhteessa tietoon. MOOCien suhteen opiskelija tarvitsee varsinkin alussa tukea, jotta hän pystyy valitsemaan netin tarjonnasta paitsi häntä itseään kiinnostavan niin myös opintojakson tavoitteiden mukaisen kurssin. Opintojen ohjaaminen tapahtui pääsääntöisesti Facebook-ryhmän kautta, mutta myös henkilökohtaisesti keskustelemalla opiskelijan kanssa opetussuunnitelman mukaisista opintojakson tavoitteista.
  3. Aikuisoppimista yleensä kuvataan kokemusoppimismallin mukaisesti. Kokemuksellinen oppiminen tapahtuu sellaisessa oppimisprosessissa, jossa aikuisopiskelija käyttää hyväkseen jo olemassa olevaa tietoutta ja elämänkokemustaan. Onnistunut kokemusoppimismallin mukainen syklinen oppimisprosessi tuottaa aina uutta sovellettavaa tietoa ja uusia kokemuksia, jotka jälleen käsitteellistetään reflektoidaan.  Mezirov (1991) puhuu tässä yhteydessä erilaisista reflektiivisyyden tasoista, joita ovat esimerkiksi a) jonkin toimintatavan tai käsityksen tietoinen ymmärtäminen; b) affektiivinen tai tunnetekijöiden ymmärtäminen; c) havaintojen luotettavuuden arviointi; d) tekojen ja toiminnan arvojen ymmärtäminen; e) todellisuuden kuvaamiseen ja ymmärtämiseen käytettyjen käsitteiden arviointi; f) sen ymmärtäminen, että johtopäätöksiä ja selityksiä joudutaan tekemään rajalliseen informaation varassa sekä g) tietoisuus siitä, että on olemassa vaihtoehtoisia käsitejärjestelmiä ilmiöiden kuvaamiseen.Itselläni kokemus MOOC-kurssista on vielä liian pieni, jotta voidaan arvioida sitä, miten kokemusoppimismalli etenee avoimessa, MOOCin kaltaisessa ei-organisoidussa oppimisympäristössä. Varmaankin on niin, että MOOCit tarjoavat varsin käyttökelpoisen tavan ilmiöiden käsitteelliseen ja kognitiiviseen jäsentämiseen. Oppimisen täytyisi kuitenkin tarjota myös elämyksellisyyttä ja tunnepitoisia elementtejä ja itselleni on vielä epäselvää, miten verkkopohjainen oppiminen niitä pystyy tuottamaan. Työelämälähtöisessä oppimisessa käytännöllisiin projekteihin ja hankkeisiin osallistumalla opiskelu tuottaa havaintojeni mukaan paljon sellaista useiden aistien kautta tapahtuvaa ”muistijälkeä”, mikä on myöhemmin palautettavissa ja muunnettavissa ammattitaidolliseksi osaamiseksi uudessa kontekstissa. Joskus voidaan puhua myös intuitiosta. Wenger (1999) tunnetaan sosiaalisen oppimisen teoriastaan ja käyttää nimitystä ”käytäntöyhteisö”, jossa yhteisön jäsenet oppivat yhteistyösuhteiden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta toisiltaan.
  4. Elinikäinen oppiminen on alati jatkuvaa koulutusprosessia. MOOCien käyttöarvo on varmasti suuri siinä, että niitä voi tehdä joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta ja niihin voidaan palata uudestaan elämäntilanteen mukaan. Omien havaintojeni mukaan aikuiset lähtevät mukaan organisoituun koulutukseen monesti ”elämän käännekohdissa”. Kun tietoisuus MOOCeista lisääntyy, ne voivat olla eräs matalan kynnyksen demokraattinen tapa osallistua jopa huippuyliopistojen tarjoamaan koulutukseen, myös ilman institutionaalisia sitoumuksia. Siten ne voivat tarjota uusia ammatillisia näkökulmia, mutta niitä voi käyttää myös vapaasti oman aikataulun mukaan

Kaiken kaikkiaan MOOCit osoittautuivat uudeksi käyttökelpoiseksi tavaksi suorittaa opintojaksoja kansalais- ja nuorisotyön koulutusohjelmassa. Opiskelijat voivat suorittaa niitä itseohjautuvasti, mutta tarvitsevat ohjausta erityisesti soveltuvien MOOC-kurssien valinnoissa.

Kirjallisuus

Mezirow, J. (1991). Transformative Dimensions of Adult Learning.

Wenger, Etienne (1999): Communities of Practice: Learning, Meaning and Identity

Verke on Tour-koulutus: Verkkonuorisotyön välineitä oppimassa

Olin Verke On Tourin kahden päivän koulutuksessa Helsingissä 29.-30.10.2014.  Näiden kahden päivän aikana sain kuulla laajasti erilaista asiaa verkkonuorisotyöhön liittyen. Ensimmäisenä päivänä sain tietoa sosiaalisesta mediasta, digitaalisista peleistä, Internet-meemeistä ja Bronyistä. Toisena päivänä kuulimme vielä aiheista: nuoret ja somekulttuuri, sosiaalisen median välineet ja ympäristöt sekä digitaalisuus osana yhdessä tekemistä. Toisena päivänä meillä oli myös workshopit, joista osallistuin “Blogien nuorisotyöllinen käyttö”- sekä “Tee se itse -kulttuuri ja digitaaliset käsityötaidot” -työpajoihin.

Verke verkkonuorisotyö

 

Bronyt tuovat nuorille miehille iloa elämään

Minulle jäi mieleen luennoista erityisesti Bronyt, jotka ovat My Little Pony TV-sarjan ja lelujen miesfaneja. Minusta oli mielenkiintoista kuulla kuinka miehet olivat löytäneet iloa ja hyväksyntää elämäänsä My Little Pony -sarjan katsomisen kautta, ja sen jälkeen Brony-yhteisöstä. Vaikka ajatus aikuisista miehistä leikkimässä poneilla on hieman huvittava, niin minusta keskustelun aiheena se, että osa miehistä ei halua eikä kykene täyttämään niin sanotun miehisyyden vaatimuksia on mielenkiintoinen.

Luennoitsija Mikko Hautakangas oli tehnyt Bronyistä tutkimusta, ja kertoi asiasta mielenkiintoisesti ja positiivisesti. Minusta oli surullista, että monet miehet kokevat maskuliinisen kulttuurin ahtaaksi ja ahdistavaksi, ja minun oli kyllä helppo samaistua siihen, vaikka en itse poneista olekaan vielä innostunut. Kivaa oli kuulla, että nämä miehet olivat löytäneet yhteisön, jossa he viihtyvät ja josta saavat uutta iloa elämäänsä. Samalla mielessäni kävi, että olisi tärkeää, jos maskuliinisuuden kulttuurin ahtautta voisi muuttaa tulevaisuudessa. Ehkä sitten useampi nuori mies voisi tuntea kuuluvansa joukkoon.

Bronyt

 

Oivalluksia ja hullua luovuutta “Tee se itse”-kulttuurista

Toinen aihe mistä olin itse erityisen kiinnostunut oli Mikko Laajolan esitys “Digitaalisuus osana yhdessä tekemistä”. Oli jännää kuunnella, kun Laajola kertoi kuinka hän oli aina ollut kiinnostunut tutkimaan mitä laitteiden sisällä on, ja sitä kautta kiinnostui hakkeri-kulttuurista. Hakkeri-kulttuurin hän sanoi olevan sitä, kun halutaan tutkia jonkun välineen tai elektronisen ympäristön mahdollisuuksia ja kehittää niitä. Se on kulttuuria, jossa pyritään menemään pidemmälle, kuin niin sanotut säännöt sallivat. Eli siinä tutkitaan ja pyritään venyttämään systeemien mahdollisuuksia. Hän kertoi myös mielenkiintoisesti siitä, miten itse voi rakentaa ja korjata elektroniikkaa ja muuta tavaraa. Hän kertoi käyvänsä itse usein roskalavoilla, ja noukkivansa sieltä pois heitettyä kamaa, ja korjaavan niitä työpajassaan.

Hänen workshopissaan juttelimme vielä lisää niistä mahdollisuuksista mitä vaikka nuorten kanssa voi tehdä tässä “Tee se itse”-kulttuurissa ja digitaalisten käsityötaitojen maailmassa. Laajolan esitys linkittyi verkkonuorisotyöhön siten, että siinä toimitaan elektroniikan maailmassa nuorten kanssa, mutta opetetaan nuorille luovuutta käyttämään laitteita uudella tavalla. “Tee se itse”-kulttuurin avulla voi opettaa nuoria rakentamaan vaikka oman pienen pelikonsolin ja oppimaan miten tietokone toimii.

Hän esitti myös elektroniikkaan liittymättömiä ideoita, joita voisi toteuttaa nuorten kanssa “Tee se itse”-kulttuurin periaattein.. Yksi oli haarniskojen ja aseiden tekeminen pahvilaatikoista, joilla voi käydä leikkimielisiä taisteluita. Taisteluissa viimeinen, jonka haarniska on vielä jotenkuten ehjä ja päällä, voittaa. Hän näytti myös kuvia pyöristä, joita ihmiset olivat tuunanneet työpajoissa. Pyöriä oli tuunattu niin, että polkupyörän runkoa oli jatkettu ylöspäin todella korkealle, jolloin pyöräilijä istuu satulalla muutaman metrin korkeudessa.

Tällainen Tee se itse -meininki on mielestäni tärkeää erityisesti nuorille, joille on tärkeintä pitää hauskaa ja saada vapaus tehdä pähkähulluja juttuja. Mitä pähkähullumpi idea sitä enemmän kiinnostusta. Lisäksi kierrätyksen aspekti, mikä on läsnä roskalavameiningissä on tärkeä näkökulma. Vaihtoehtoja on opittava, kun kulutusyhteiskunta tuottaa turhaa krääsää ja kaikki heitetään pois nopeasti.

 

Voiko pelaaminen olla myös hyvästä?

Ansku Marjeta kertoi esityksessään digitaalisista peleistä nuorisotyössä. Hän kertoi Nuorten toimintakeskus Hapen Pelitalon toiminnasta. Hänen viestinsä nuorisotyöntekijöille oli, että pelaaminen ei ole aina pahasta, vaan se voi olla myös hyvin sosiaalinen ja itsetuntoa vahvistava asia nuoren elämässä. Hän näki ongelmallisena sen, että vanhemmat ja nuorisotyötekijät usein suhtautuvat peleihin ja pelaamiseen negatiivisesti. Jos nuori on innostunut ja kiinnostunut pelaamisesta, niin silloin ei auta, että vanhempien ainoa suhtautuminen siihen on rajoittaa sitä ajallisesti, ja olla kiinnostumatta lapsensa pelaamisesta.

Jollekin nuorelle pelaaminen voi olla tärkeä tapa rentoutua ja olla jossain hyvä. Voihan olla, että nuorella on huono itsetunto ja vaikeuksia koulussa tai sosiaalisissa piireissä, mutta hän saattaa olla pelaamisessa todella hyvä. Silloin hänen Marjetan mukaan pitäsi saada hyvää palautetta pelaamisestaan, eikä vain tulla torutuksi kommenteilla kuten “voisit tehdä jotain järkevämpääkin”.

Ansku Marjeta kertoi, että Pelitalolla on syntynyt nuorille mahtavia kokemuksia, kun nuoret ovat yhdessä pelanneet samassa tilassa. Pelaamisessa tarvitsee paljon erilaisia taitoja, kuten stratega- ja koordinaatiotaitoja. Pelaamisesta voi olla myös paljonkin hyötyä erilaisten taitojen oppimiseksi.Lisäksi näissä sosiaalisissa peleissä huonon itsetunnon omaava nuori voi hyvillä pelitaidoillaan tulla hyväksytyksi muun porukan silmissä.

Ansku Marjeta muistutti myös, että vaikka First Person Shooter -pelit esimerkiksi ovat väkivaltaisia ampumisen ja tappamisen vuoksi, niin kyseisten pelien idea on ennemminkin nopea reagointi, tarkat strategiat sekä tiimityöskentely. Eli kaiken kaikkiaan pelaamisen voisi myös nähdä positiivisena sisältönä nuorten elämässä. Toki hän myös mainitsi, että pelaamiseen tulee puuttua, jos vaikuttaa, että nuoren muu elämä kärsii pelaamisesta, hän on addiktoitunut ja ikään kuin pakenee elämää pelaamiseen.

VERKE pelitalo munstadi

 

Nuorten viestiminen siirtyy pois Facebookista

Marcus Lundqvistin ja Jarno Alastalon esitykset liityivät molemmat nuorten sosiaalisen median käyttöön. Koulutuksessa oli siis paljon asiaa nykyhetken kuumasta aiheesta eli sosiaalisesta mediasta. Lundqvist kertoi, että erilaiset sosiaalisen median palvelut ovat nykyään erikoistuneet vain yhteen toimintoon, jota palvelulla voi toteuttaa. Enää ei pyritä sisällyttämään useita ominaisuuksia yhteen palveluun. Snapchat-pikaviestinpalvelun idea esimerkiksi on vain muutamaksi sekunniksi kaverille katsottavaksi tarkoitetut kuvat. Tämän jälkeen kuva poistuu automaattisesti.

Nuoret ovat siirtyneet käyttämään Snapchatin ja What’s App:in kaltaisia pikaviestinpalveluita ja suurin osa viestinnästä käydään nykyisin Facebookin ulkopuolella. Facebookissa ovat myös nuorten vanhemmat ja nuorisotyöntekijät, mikä tekee sen, että Facebookiin ei julkaista niin vapaasti ja innokkaasti. Nuoret eivät halua viestiä henkilökohtaisimpia ajatuksiaan palveluun, josta julkaisu välittyisi myös  vanhemmille. Rennommat ja aidommat viestit sekä julkaisut menevät kaveriporukalle Snapchatiin tai What’s Appiin esimerkiksi.

Marcus Lundqvist sanoi myös, että sosiaalisen median viestiminen on siirtymässä Facebookin suuresta yleisöstä ja kaveriryhmästä pienempiin ryhmiin Facebook-nuorisotyön “ulottumattomiin”. Sosiaalisen median tulevaisuutta ovat pienemmät ryhmät, joihin viestitään vapaammin, jolloin virallisempi viestintä jää Facebookiin. Siksi on hyvä muistaa, että nuorisotyöntekijälle ei riitä, että hän olisi Facebookissa ja sitä kautta ajattelisi olevansa tietoinen nuorten elämästä sosiaalisen mediassa. Eli on opittava käyttämään näitä muita applikaatioita ja viestimiä, joiden kautta on mahdollista tavoittaa nuoria nykypäivänä.

 

Kriittinen näkökulma jäi koulutuksessa vähäiseksi

Kaiken kaikkiaan koulutus oli minulle mielenkiintoinen kokemus. Toisaalta myös jonkinlainen kriittisyys myös pelaamista ja sosiaalista mediaa kohtaan olisi ollut paikallaan. Nyt luennoitsijat puhuivat erilaisista sosiaalisen median ilmiöistä hyvin optimistiseen sävyyn ja esittelivät erilaisia applikaatioita aika innokkaasti. En ole varma, onko innokas hyppääminen aina uusiin internet-trendeihin pelkästään hyvä asia. Älypuhelimesi ja sen sisältämä sosiaalinen ja muu media tekee ihmisistä tutkimusten mukaan myös tyytymättömämpiä (Hayes 2014).

Olisi mielenkiintoista kuulla vaikka, että miten sosiaalisen median käytön ja pelaamisen lisääntyminen on vaikuttanut nuorten mielenterveyteen. Ihmiselle luontainen itsensä muihin vertaileminen aiheuttaa tutkimusten mukaan ahdistusta, kun nykyään voit älypuhelimesi median avulla nähdä päivittäin kuinka ihmisillä “menee paremmin kuin sinulla” (Hayes 2014). Eli ehkä olisin kaivannut myös tätä näkökulmaa koulutukseen. Mutta ei se tarkoita sitä, ettei sosiaalinen media tai pelaaminen tämän lisäksi voisi olla myös positiivisia asioita. Nyt vain saimme kuulla koulutuksessa yllin kyllin positiivista suhtautumista kaikkiin trendeihin.

 

Koulutustallenteita:

Verke On Tour 29.10.2014, Helsinki osa 1 -video: https://www.youtube.com/watch?v=iAqvpN-0ZyI

Verke On Tour 30.10.2014, Helsinki osa 2 -video: https://www.youtube.com/watch?v=sFkm5Q-Ofyw

 

Lähteet:

Steven C. Hayes 2.9.2014, Psychology Today: http://www.psychologytoday.com/blog/get-out-your-mind/201409/the-unexpected-way-new-technology-makes-us-unhappy

Oma matalan kynnyksen verkko-opetusalusta CoursePressillä

Syksyllä 2014 julkaistu CoursePress on WordPress-lisäosa, joka muuttaa WordPressin monipuoliseksi, moderniksi verkko-opetusalustaksi. CoursePress antaa helpon ja ilmaisen mahdollisuuden luoda omia verkkokursseja ja sen käyttöönotto sekä kustomointi on helppoa. Lisäosan mukana tulee myös varsin näyttävä CoursePressin oma WordPress-teema.

CoursePressillä luodut kurssit noudattavat yleisimmistä MOOC-alustoista tuttua etenemistapaa. Kurssit ovat jaettu jaksoihin, joista kunkin alkaminen voidaan määrittää erikseen. Jaksoissa pääsee etenemään seuraavaan uuden jakson alkaessa, tai jos niin määritetty, vasta kun on suorittanut kaikki edellisen jakson osiot ja tehtävät. Videoiden ja muiden oppimateriaalinen lisääminen jaksoihin onnistuu helposti.

Kurssien oppimistehtävät ovat esseitä tai automaattisesti tarkastettavia monivalintoja. Opettaja voi myös arvioida tehtäviä ja asettaa tehtävien läpäisylle minimiarvosanan. Humanistiselle MOOCille oleellisia itse- ja vertaisarviointia ei kuitenkaan ole ainakaan vielä valitettavasti toteutettu CoursePressiin.

CoursePressin mahdollistaa myös maksullisten kurssien luomisen PayPal- tai luottokorttimaksuilla. Bundlena asennettava MarketPress-lisäosa vaaditaan maksullisten kurssien luomiseen.

CoursePressistä on saatavilla, kuten olettaa saattaa, myös maksullinen versio. 35 dollaria maksava Pro-versio antaa mahdollisuuden useampien kurssien luomiseen (ilmaisversio tukee vain kahta samanaikaista kurssia.) Se tarjoaa myös mm. useampia tapoja osallistumismaksujen vastaanottoon.

Kaikenkaikkiaan CoursePress tarjoaa mainion mahdollisuuden luoda kevyitä verkkokursseja suhteellisen pienellä osaamisella ja täysin ilmaiseksi. Lisäosan kehitys on vielä alussa, mutta jo aikainen versio on varsin pätevä. Oppimistehtävät ja arviointimenetelmät eivät ole kuitenkaan kovin monipuolisia, mutta antavat kuitenkin riittävät perusteet kurssin suunnitteluun.

Distanssin CoursePress-testisivusto löytyy täältä.

Oppijan näkökulmia MOOC-pedagogiikkaan

Kuvaan tässä mikroartikkelissa kokemuksiani kahdesta MOOC-toteutuksesta osallistujan näkökulmasta (MOOC = Massive Open Online Course, massiivinen, avoin verkkokurssi). Kurssit ovat Suomen Wikiopistossa syksyllä 2009 järjestetty Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen eli Avokurssi sekä Future Learn -palvelussa syksyllä 2014 järjestetty, kirjoittamishetkellä käynnissä oleva Web Science: How the Web is Changing the World.

Kurssien esittely

Esimerkkikurssit eroavat toisistaan yleisesti käytetyn cMOOC– ja xMOOC-jaottelun mukaisesti. Varhaiset avoimet verkkokurssit olivat niin sanottuja cMOOC:eja, jotka painottivat konnektivismia (connectivism) eli oppijoiden välistä verkostoitumista korostavaa näkemystä oppimisesta. Vähitellen kursseilla alkoi painottua massiivisuus eli kurssin skaalautuvuus suurille käyttäjämäärille. Tällaiset kurssit toimivat myös usein korkeakoulukurssien laajunnuksina, mistä juontuu etuliite x eli extended. Tässä artikkelissa Wikiopiston Avokurssi edustaa cMOOC-mallia ja Future Learn Web Science -kurssi on xMOOC-lähestymistavan mukainen.

Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssilla perehdyttiin avoimen tiedon teoriaan, tekijänoikeuksiin ja erilaisten sisältöjen julkaisemiseen verkossa. Kokonaisuuden hallinnointi tapahtui Wikiopiston kurssisivulla, jolle oli kuvattu kurssin taustat, ohjeet ja kymmenen viikon viikkokohtainen ohjelma.

Web Science: How the Web is Changing the World -kurssi on johdatus Southamptonin yliopiston Web Science instituutin tutkimusalueisiin. Kurssi on toteutettu Future Learn -oppimisalustalla, jolla opiskelu edellyttää rekisteröitymistä palvelun käyttäjäksi. Rekisteröitymisen jälkeen kurssille ilmoittaudutaan erikseen, minkä jälkeen päästään käsiksi kurssin sisältöön sekä viikkokohtaista ohjelmaa ja omaa etenemistä kuvaava graafiseen kalenterinäkymään (tarkempi kuvaukseni kurssin aloituksesta).

Kurssialustat

Wikiopisto on tehty MediaWiki-ohjelmistolla, joka on suunniteltu Wikipediasta tuttua, yhteisöllistä sisällöntuotantoa ajatellen. Ohjelmisto ei ole niin sanottu oppimisympäristö, jossa olisi valmiita ominaisuuksia esimerkiksi kurssin aikatauluttamiseen, erilaisten tehtävien laatimiseen tai tehtävien palauttamiseen ja tarkistamiseen liittyen. Käymäni kurssin kaikki tarpeellinen tieto löytyy yhdeltä tekstipohjaiselta www-sivulta, ja oppimateriaaleina käytettävät avoimet aineistot löytyvät linkkien takaa.

Tällainen tapa rakentaa kurssi on opettajalle kevyt ja joustava. Oppijan näköulmasta ratkaisu on tässä tapauksessa mielestäni selkeä. Esitystapa tukee kurssin keskeistä pedagogista, tutkivaan oppimiseen ohjaavaa otetta, jossa varsinainen työskentely ja asioiden käsittely tapahtuu osallistujien omilla blogisivuistoilla.

Future Learn on verkkokursseja varten rakennettu alusta, jonka toimintojen avulla kurssin vetäjä voi tuottaa oppimismateriaalin alustalle, jakaa sen viikko-ohjelmaksi ja edelleen jakaa viikon pienemmiksi oppimiskokonaisuuksiksi. Web Science -kurssi on rakennettu siten, että kaikki kurssin suorittamiseksi tarvittava oppimateriaali löytyy alustalta. Materiaalit sisältävät tekstejä, videoita ja PDF-tiedostoja. Syventävänä materiaalina on käytetty linkkien takaa löytyviä verkkolähteitä. Kunkin viikon lopuksi on tarjolla monivalintatehtävä, jolla voi testata oppimaansa. Kurssin vetäjät ovat huolellisesti kommentoineet oikeita ja vääriä vastausvaihtoehtoja.

Tällainen ohjaava malli auttaa opiskelijaa kokonaisuuden hahmottamisessa, kun kurssille palatessa voi helposti nähdä, missä vaiheessa toteutusta on menossa. Kurssilla, jolla suuri määrä oppimateriaalia on keskitetty kurssialustalle, on hyvä, että rakenteen ja etenemisen määrittely on mahdollista. Kurssin vetäjille kokonaisuuden rakentaminen on työläs ja paneutumista vaativa tehtävä varsinkin ensimmäisen toteutuksen yhteydessä. On tuotettava tekstimateriaalit, videot ja muu aineisto, määriteltävä viikko-ohjelma ja rakennettava yksittäiset oppimistehtävät sekä käsikirjoitettava etenemistä ohjaavat ohjetekstit.

Pedagogiset painopisteet

Avokurssilla opiskelu oli itseohjautuvaa. Ilmoittauminen tapahtui lisäämällä oma nimi kurssin osallistujasivulle ja tehtäväpalautuksiin tuli käyttää omaa blogia, joka linkitettiin itse osallistujalistalle. Tehtäväosiot suoritettiin siten, että aluksi perehdyttiin viikko-ohjelmassa annettuihin oppimateriaaleihin ja sitten aiheesta kirjoitettiin essee tai muu kokonaisuus omaan blogiin. Ohjaajat tekivät blogien syötteistä koosteen FriendFeed-palveluun, ja tämän yhdistetyn syötteen kautta oli mahdollista seurata osallistujien työskentelyä. Omien analyysien ja pohdintojen lisäksi ohjeena oli kommentoida muiden osallistujien kirjoituksia. Kaikki blogimerkinnät ja kommentit olivat julkisia, joten työskentely oli hyvin avointa. Koin, että tämä ratkaisu nosti rimaa omien vastausten julkaisemiselle. Työstin jokaista esseetä samalla intensiteetillä kuin mitä tahansa muuta verkkoon julkaisemaani sisältöä. Luulen, että täysi avoimuus on monille kynnys edes aloitaa tällaista kurssia, ja se voi myös karsia pois vastauksia, jossa oppija joutuu osoittamaan osaamattomuuttaan tai epävarmuuttaan.

Web Science -kurssin suoritustapa pohjaa oppijan näkökulmasta pedagogisesti kevyempään ja perinteisempään opettajalta oppijalle -malliin, jossa kurssin vetäjät ovat tuottaneet opiskekeltavat asiat valmiiksi ja oppijan tehtävänä on lukea, kuunnella ja katsella annetut materiaalit ja omaksua ne. Kurssilla kannustetaan myös keskustelemaan jokaisesta sisältökokonaisuudesta, ja kommentointi on ollut välillä hyvinkin aktiivista. Näin massiivisella kurssilla käy kuitenkin niin, että kommentointi lähes menettää merkityksensä. Kun esimerkiksi opetusvideota on kommentoitu yli sata kertaa, on kommenttiketjusta vaikea löytää relevantteja, aidosti hyödyllisiä ja täydentäviä näkökulmia. Tässä tapauksessa käy kenties niin, että suljettu oppimisympäristö madaltaa julkaisukynnystä ja rohkaisee näennäiseen kommentointiin. Pienemmällä Wikiopiston kurssilla jokainen omaan blogimerkintään saatu kommentti tuntui henkilökohtaiselta ja arvokkaalta, ja samoin muiden tekstien kommentointi tuntui hyvin merkitykselliseltä.

Avokurssin läpäiseminen edellytti kaikkien kurssiohjelmassa olevien tehtävien suorittamista sekä osallistumista keskusteluun. Ohjaajat seurasivat työskentelyä yhdistetyn blogisyötteen avulla ja osallistuivat myös keskusteluun osallistujien blogeissa. Vaikka kurssi oli kaikille avoin, oli aktiivisia osallistujia parhaimmillaan kymmenkunta. Pienen osallistujamäärän ansiosta ohjaajien oli mahdollista seurata etenemistä melko vaivattomasti. Web Science -kurssilla etenemistä seurattiin Future Learn -alustan toimintojen avulla, eli merkitsemällä itse suoritetut osiot selvitetyiksi. Kurssin lopuksi oli pisteytetty monivalintamuotoinen loppukoe, josta piti saada tietty minimipistemäärä. Osallistumistodistukseen olisi vaadittu yli puolien osioiden suorittaminen sekä loppukoeen hyväksytty suoritus. Koska kurssilla oli mukana kymmeniä ellei satoja osallistujia, on selvää, etteivät ohjaajat olisi voineet arvioida jokaista osallistujaa erikseen.

Yhteenveto

Mielestäni Wikiopiston Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssi onnistui cMOOC-ajattelun mukaisesti aktivoimaan osallistujien aitoa vuorovaikutusta ja aihepiirin itsenäistä tutkmimista ja tiedonrakentelua. Tällainen lähestymistpa sopii mielestäni melko rajatun osallistujajoukon syventäväksi opintokokonaisuudeksi, jossa paneudutaan yhteiseen aiheeseen ja pyritään löytämään siihen uusia näkökulmia. Future Learn -alustan Web Science: How the Web is Changing the World -kurssi toimii hyvänä peruskurssina ja johdantona aiheeseen. Tällaisen toteutuksen avulla voi tehokkaasti opettaa perusteita eri aiheisiin liittyen, kun ensimmäisen toteutuksen rakentamisen jälkeen samaa materiaalia ja rakennetta voidaan hyödyntää pienemmällä panostuksella ja kurssille voi osallistua todella suuri määrä opiskelijoita.

Aito oppiminen lähtee halusta ja motivaatiosta omaksua jotain uutta. Täysin verkkovälitteinen oppiminen edellyttää aina itsenäisyyttä ja vastuuta omasta työskentelystä. Verkkokurssi voi olla yhdellä www-sivulla kuvattu aikataulu linkitettynä verkosta löytyviin oppimateriaaleihin, tai opiskelijan etenemistä ohjaava, vuorovaikutteisia toiminnallisuuksia sisältävä monimuotoinen kokonaisuus. Molemmat toimivat, kun kokonaisuus on suunniteltu tarkoituksenmukaisesti ja halu oppia on olemassa.

Mitä digitaalisten pelien hyödyntäminen työvälineenä vaatii nuorisotyöntekijältä?

Nuoret pelaa
Nuorisotyö koostuu monista erilaisista työmuodoista ja niihin sisältyvistä menetelmistä. Työhön kuuluu niin avointa nuorisotalotoimintaa, ohjattua harrastustoimintaa, kohdennettua yksilö- tai pienryhmätyötä, tieto- ja neuvontapalveluita, media- ja kansainvälisyyskasvatusta sekä paljon muuta. Keskeistä nuorisotyölle kuitenkin on, että toiminta tapahtuu pääasiassa nuorten vapaa-ajalla ja se perustuu vapaaehtoisuuteen. Siitä johtuen nuorisotyö joutuu monista muista (etenkin kunnallisista) palveluista poiketen olemaan ajan hermolla ja olemaan valmis reagoimaan nuorten maailman ilmiöihin.

Nuorten maailma on jakaantunut yhä pienempiin kiinnostuksenkohteisiin, mikä luo omat haasteensa tarjota sellaisia palveluita, jotka puhuttelisivat mahdollisimman monia nuoria. Kaksi merkittävää jo pidempään nousussa ollutta aihetta ovat olleet digitaalinen teknologia ja pelaamisen lisääntyminen.

Nuorisotyössä on erilaista pelaamista hyödynnetty jo pitkään: nuorisotaloilla pelataan biljardia, pingistä, korttia, lautapelejä ja konsolipelejä. Kun puhutaan pelaamisesta pelkkänä toimintana, voidaan digitaalinen pelaaminen nähdä osana jatkumoa, perinteisenä pelaamisena uusin välinein.

Digitaalisen pelaamisen käsittäminen vain tällä tavoin ei kuitenkaan huomioi siihen liittyviä monia erilaisia mahdollisuuksia. Kuten muissakin palveluissa tai toiminnoissa, niiden siirtäminen sellaisenaan sähköisiksi tarkoittaa vain aiemman toistamista uudessa ympäristössä, vaikka uusi ympäristö mahdollistaisi aivan uusia innovaatioita. Jos nuorisotalolle hankitaan uusi pelikonsoli tai pelitietokoneita, joita ei kuitenkaan aktiivisesti käytetä työn välineinä (eli nuoret vain pelaavat itse, ilman että ohjaajat tekevät muuta kuin antavat pelit tai laitteet käyttöön), ei niiden mahdollisuuksia olla vielä otettu haltuun.

Mitä digitaalisten pelien hyödyntäminen sitten oikeasti vaatisi työntekijältä? Vaatimukset voidaan jakaa kolmeen pääryhmään: tietoihin, taitoihin ja asenteisiin. Kuten muussakaan nuorisotyössä, ei toimintaa hyödyntääkseen tarvitse olla valtakunnan ylin asiantuntija. Mitä syvempää ja laajempaa osaaminen kuitenkin on, sitä monipuolisemmin välinettä voi hyödyntää.

Digitaalisen pelaamisen tietoihin kuuluu erilaisten pelien, pelimaailmojen ja pelaamiseen käytettävien välineiden tunteminen. Tietyt teemat ja isot ilmiöt voivat pysyä pitkään samankaltaisina. Esimerkiksi erilaisia Counter-Strike -tyyppisiä ampumispelejä tai World of Warcraft -tyylisiä monen pelaajan verkkoroolipelejä on pelattu jo vuosia, ja ne ovat pääpiireittäin samankaltaisia kuin kymmenen vuotta sitten. Tietyt pelit ja osa laitteista kehittyy ja muuttuu kuitenkin jatkuvasti, minkä vuoksi aiheen yksityiskohtaisempi tuntemus voi vaatia jatkuvaa perehtymistä. Nuoret kuitenkin mielellään kertovat omista suosikkipeleistään, joten hyvä keino tässäkin asiassa on olla aidosti kiinnostunut ja keskustella nuorten itsensä kanssa pelaamisesta.

Digitaalisen pelaamisen taitoihin kuuluu puolestaan erilaisten pelien ja niiden käyttöön liittyvien laitteiden käyttö. Toisaalta se on fyysistä tekemistä, kuten miten pelit asennetaan, miten ne saadaan toimimaan verkossa sekä kuinka itse pelaaminen tapahtuu. Näissä asioissa nuoret ovat usein työntekijöitä parempia asiantuntijoita, ja heidän apuaan ja vinkkejä kannattaa ottaa vastaan. Fyysisen tekemisen lisäksi taitoihin kuuluu kuitenkin myös välineiden hyödyntäminen ammatillisessa mielessä, eli miten erilaisia pelejä voi käyttää nuorten ryhmätoiminnassa, opetellessa esimerkiksi ryhmätyötaitoja, tunteiden käsittelyä, keskittymistä tai suunnittelua. Erilaiset pelit tarjoavat erilaisia vastauksia erilaisiin tarpeisiin, jolloin työntekijän ammattitaitoon on tietää millaisia pelejä missäkin tilanteessa voi hyödyntää. Koska digitaalisten pelien käyttö on vielä melko uutta koko toimialalla, on hyvien käytänteiden kirjaaminen ja jakaminen työntekijöiden välillä erinomainen keino lisätä osaamista alalle laajemmaltikin.

Kolmantena ja tärkeimpänä osaamisen alueena ovat kuitenkin asenteet. Aivan kuten verkkonuorisotyö kymmenen vuotta sitten, digitaalisen pelaamisen hyödyntäminen nuorisotyössä jakaa mielipiteitä. Toisessa ääripäässä ovat ne, joiden mielestä nuoret pelaavat ja istuvat ruudun äärellä jo muutenkin liikaa, eikä nuorisotyön tarvitse heitä enempää siihen kannustaa. Vastakkaisessa ääripäässä ovat puolestaan he, jotka itse ovat aktiivisia peliharrastajia, eivätkä ehkä ole valmiita näkemään pelaamiseen liittyviä uhkia tai haittoja. Realistinen suhtautuminen aiheeseen, sekä hyvässä että pahassa, on kuitenkin tarpeen toiminnan todelliseksi hyödyntämiseksi.

Eri asiat eivät kuitenkaan ole toisistaan irrallaan. Esimerkiksi asenteisiin voidaan pyrkiä vaikuttamaan tietoa ja taitoja lisäämällä. Kuitenkin viime kädessä meidän jokaisen tulisi pohtia omaa suhtautumistaan digitaaliseen pelaamiseen. Parhaimmillaan ja oikein käytettynä kyse on välineestä, joka tarjoaa nuorisotyölle valtavasti uusia mahdollisuuksia.

 

Tiedot kirjoittajasta:

Mika Joensuu

Kirjoittaja toimii Hyvinkään kaupungin Nuorisopalveluissa nuorisosihteerinä ja vastaa samalla kaupunkinsa verkkoperustaisen nuorisotyön kehittämisestä. Hän on toiminut muiden töidensä ohessa erilaisissa asiantuntija- ja kouluttajatehtävissä nuorten verkkomaailmaan liittyen jo vuosien ajan. Koulutukseltaan Mika on yhteisöpedagogi (YAMK), tehden opinnäytetyönsä verkon parvista ja joukkoistamisesta. Mika pitää kaavioista, prosessikuvauksista ja miniatyyripelihahmojen maalaamisesta.

Mitä on tärkeää huomata blogisisältöä kirjoittaessasi?

Blogiteksti eroaa perinteisestä artikkelista tai verkkosivun uutisesta. Blogitekstin tuottamisessa on joitain yleisesti hyväksi koettuja tehokeinoja. Blogitekstin on hyvä olla persoonallinen ja kuvastaa kirjoittajaa. Keskeistä ei ole niinkään täydellinen kielioppi vaan se, että tekstistä välittyy millainen kirjoittaja on. (Huttunen, Lauha, Middeke & Säilä 2014, 15-16.) Persoonallisuus tarkoittaa kirjoitustyylin lisäksi kuvia ja visuaalista muotoilua. Toiseksi tekstin kappaleiden kannattaa olla lyhyitä ja napakasti otsikoituja. Lisäksi blogiteksti kannattaa tehdä ytimekkääksi, mikä tarkoittaa, että siinä käsitellään yhtä aihetta kerrallaan (Huttunen ym. 2014, 16).

Blogin keskiössä on blogin pitäjän tuottama sisältö. Tekstin lisäksi kirjoitukseen voi liittää tai upottaa kuvia, videoita, hyperlinkkejä tai ääntä sekä asemoida niitä tekstiin sopivaksi. Upottamisella saa tuotua blogiin erilaisia sisältöjä muista mediapalveluista, kuten YouTubesta, Flickristä, Instagramista, Facebookista ja Twitteristä. (Huttunen ym. 2014, 15.)

 

Ajankohtaisuus ylläpitää blogin elävyyttä

Blogin ulkoasu ja rakenne on tärkeää sen houkuttelevuuden kannalta. Käytetyt värit ja elementit tuovat persoonallisuutta, esteettisyyttä ja helpottavat blogin selailua ja lukemista (Kesämaa 2012).

Bloggaamalla osallistutaan keskusteluun ja kommentoidaan ajan ilmiöitä, eli hyvän blogin tulee olla ajankohtainen, jotta sitä jaksaa seurata (Kesämaa 2012). Säännöllinen julkaiseminen on tärkeää, koska se pitää blogin elävänä ja lukijat innostuneina uudesta sisällöstä. Silloin blogi pysyy mukana ajankohtaisissa aiheensa keskusteluissa, ja ihmisten kiinnostus säilyy.

 

Miten saada ihmiset kiinnostumaan juuri sinun blogistasi?

Blogi on sinun brändisi, eli itsesi tai edustamasi organisaation, ääni ja kuva. Brändille tai identiteetille on tärkeää, että se eroaa jollain tavalla muista. (mt. 2012.) Siksi on hyödyllistä määritellä blogi ja sen sisällön tavoitteet myös suhteessa kilpailijoihin ja kumppaneihin, ja erottua joukosta. Kannattaa miettiä, miksi joku lukisi juuri sinun blogiasi eikä jonkun muun. Käsittele asioita, joista muut eivät kirjoita, ja kirjoita houkuttelevasti kuin alasi parhaana asiantuntijana.

Blogissa asioiden käsittely on henkilökohtaisempaa ja kantaa ottavampaa kuin virallisessa mediatiedottamisessa. Hyvässä blogikirjoituksessa otetaan kantaa itselle merkittävään asiaan lukijoita kiinnostavalla tavalla. Henkilökohtaisuus muodostuu valituista aiheista ja näkökulmista, kirjoituksen muodosta ja kielestä. (mt. 2012.) Blogikirjoituksessa on hyvä rajata aihe ja joskus jopa provosoida, mikä voi herättää mielipiteitä keskusteluun.

Jokaisella ihmisellä on oma persoonansa ja äänensä myös kirjoittaessaan. Blogikirjoitus välittää ihmisen tyylin ja sävyn myös verkossa (mt. 2012). On tärkeää, että blogitekstisi erotttuvat muista saman aiheen teksteistä, jotta lukijat kiinnostuvat ja haluavat kommentoida ja jakaa blogiasi. Erotut omalla tyylilläsi: oletko viiltävän ironinen ja tarkkanäköinen analysoija, oletko hervottoman hauska pakinoitsija, tarjoatko ennenkuulumattomia näkökulmia pureskeltuihin aiheisiin vai tuotatko jotain muuta, mitä kukaan muu ei tee (mt. 2012)?

 

Tee blogin sisällöstä houkuttelevaa ja silmäiltävää

Olennaista bloggaamisessa on tekstin tuottamisen lisäksi linkitys, kommentointi ja keskustelu (mt. 2012).Muista, että teet tekstisi sinusta ja aiheestasi kiinnostuneelle yleisölle. Blogin sisällön on oltava houkuttelevaa ja silmäiltävää. Silmäiltävyys muodostuu tekstin pituudesta, asioiden esitysjärjestyksestä, hyvästä (väli)otsikoinnista ja muusta kuin tekstimateriaalista. Suosittua sisältöä ovat esim. listat, linkit, kuvat, videot, äänet. (mt. 2012.)

Selkeä teksti edellyttää asian tuntemista ja näkökulman valintaa. Kirjoittaja on perillä bloginsa aiheesta ja osaa kommunikoida mielipiteensä ja visionsa muille. Kirjoituksen pitää olla myös riittävän oikeakielinen. Blogitekstissä pitää muistaa myös viitata lähteisiin.

Linkki alkuperäiseen lähteeseen luodaan aina, kun se on mahdollista. Linkittäminen palvelee monia tarkoituksia: se on korrekti viittaamisen tapa, se tarjoaa lukijoille tausta- tai lisätietoa ja se vaikuttaa myös blogin tai postauksen hakukonelöydettävyyteen. (Kesämaa 2012.)

 

Lähteet:

Tero Huttunen, Heikki Lauha, Henna Middeke & Veera Säilä: Nuorisotyö bloggaa, Verke 2014

Niina Kesämaa, 2012: Viisauuta blogin käyttöön -blogiopas http://wiki.eoppimiskeskus.fi/pages/viewpage.action?pageId=4886341

 

28.10.2014

Aleksi Salmela

Avointa massiivista etäoppimista oppimassa

Näyttökuva 2014-10-13 kello 8.49.59

Olen lehtorina Humakissa usean vuoden ajan luonut, suunnitellut ja toteuttanut verkkoon oppimispolkuja. Aiheena suunnittelemassani verkko-opetuksessa on verkossa tehtävä nuorisotyö ja nuorten parissa työskentely verkossa. Ammattialan toimijat ovat tärkeä kumppani verkko-oppimisen toteutuksessa. Heidän palvelunsa verkossa ovat autenttinen harjoitteluympäristö opiskelijoille esimerkiksi nuorisotyötä- ja toimintaa verkossa (10 op) – verkko-opintojaksossa.

Verkko mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman oppimisen. Pedagogisena tavoitteenani on edistää verkko-oppimista sosiokonstruktiivisesti. Tämä tarkoittaa yksilöiden välistä vuoropuhelua ja siihen pääsemiseksi olen jakanut opiskelijat vertaisoppimisryhmiin (valmennusryhmät).

Opintojaksossa yhteisöllisyyttä lisäävät reaaliaikaiset webinaarit. Näiden avulla tavoitan opiskelijat verkkokontaktiin ja vertaisoppimisryhmän jäsenet tulevat opiskelijoille tutummiksi. Webinaareissa myös alan ammattilaiset tuovat osaamistaan opiskelijoille.

Teknisesti verkko-oppiminen tapahtuu Humakin Moodle verkko-oppimisalustalla ja sosiaalisen median ympäristöissä.

Nyt syksyllä 2014 Distanssi – joustava etäopetus nuorisotyöntekijöiden digitaalisten taitojen vahvistajana -hankkeessa selvitämme miten MOOCit voisivat toimia nuorten parissa verkossa työtä tekevien täydennyskoulutuksessa. Hankkeessa keskitymme etäopetuksen teknisiin ja pedagogisiin toteutusvaihtoehtoihin sekä substanssiin ja ansaintalogiikkaan. Avoimia kysymyksiä on paljon – enemmän kuin olen löytänyt niihin vastauksia.

Vaikka Humakin vastuulla hankkeessa on ennen kaikkea pedagogiseen näkökulmaan keskittyminen, niin ensimmäisenä pohdin ansaintalogiikkaa. Miten ylipäätään suomalaiseen koulutusjärjestelmään mahtuvat MOOCit (Massive Open Online Course). Meillä on avoin ammattikorkeakoulu ja avoin yliopisto, joiden kautta tutkintoon johtavien koulutusten sisältöä on avattu kaikkien saavutettavaksi. Avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijalle oppiminen on tehty yhteismitalliseksi ja suhteellisen edulliseksi. Opinnoista saa todistuksen, jota voi hyödyntää tulevissa opinnoissa. Yhdysvalloissa ja Britanniassa, joissa MOOCit ovat suosiossa, opiskelijat maksavat suuria lukukausimaksuja opinnoistaan.

Ovatko MOOCit siis pelkkä markkinointikikka vai keino saada näkyvyyttä oppilaitokselle? Vai ovatko MOOCit tapa saada kansainvälisiä opiskelijoita? Entä kuka maksaa vielä virallisen opetusjärjestelmän ulkopuolella olevien MOOCien kustannukset?

Osallistuin 9.10.14 suomalaisen MOOC-ekosysteemin starttitilaisuuteen. Jarmo Viteli (UTA) ja Ari Korhonen (Aalto) avasivat MOOCien tarvetta koulutuksen laadun kehittämisellä. Myös muut keskustelijat toivat esille opetuksen kehittämisen. Rauhoittavaa, rohkaisevaa ja innostavaa.

Mitä uutta voivat avoimet MOOC-alustat teknisesti tuoda pedagogiikkaan olemassa olevien verkko-oppimisympäristöjen lisäksi? Myös tämä askarruttaa. Useat MOOCit on jo suuren opiskelijamäärän vuoksi toteutettu niin, että arviointia on automatisoitu. Humanistisen alan MOOCeissa oikean ja väärän vastauksen automatisointi on haasteellista. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos (mooc.fi) on kytkenyt opiskelijat mukaan arviointityöhön.

Palaan pedagogiikkaan. Toiveena on yhteisöllisen oppimiskokemuksen tavoittelu mahdollisessa MOOCissa. Miten tähän pääsemme, selkenee uskoakseni syksyn 2014 kuluessa.

Lisäksi jatkan yhden peruskysymykseni pureskelua: miksen vain voisi avata nykyistä Moodlessa pitämääni verkko-opintojaksoa kaikkien käyttöön MOOCiksi?

Päivi Timonen 13.10.14 / Humak

Open edX testissä Metropoliassa

Harvardin ja Massachusettsin yliopistojen perustama edX on massiivisten ja avoimien, yliopistotasoisten verkkokurssien tarjoaja. Nykyään 56 korkeakoulua ja muuta koulutusta järjestävää instituutiota järjestävät MOOC-kursseja edXin verkkosivuilla. EdX eroaa muista suurista MOOC-tarjoajista, kuten Courseasta ja Udacitystä siten, että se tarjoaa MOOC-alustastansa avoimella lähdekoodilla muiden avointen koulutusten tarjoajien ja oppimisympäristöjen kehittäjien käyttöön. Alustan nimi on OpenEdx ja sen suurinpiin kehittäjiin kuuluu Harvardin ja MIT:in lisäksi mm. Google ja Stanfordin yliopisto. Euroopassa OpenEdxin on ottanut käyttöönsä ainakin Zurichin yliopisto ja FUN, (France Université Numérique).

Metropolia Ammattikorkeakoulun Mediasovellukset ja viestintä -osaamisalueella on testattu Open edXiä vuoden 2014 alusta, kun sen lähdekoodi avattiin. Alustan asennuksesta ja kehityksestä on vastannut projekti-insinööri Matti Peltoniemi. Testissä ollut alusta löytyy täältä.

Open edX
Peltoniemen mukaan Metropolian ensimmäisen Open edX-alustan kehittäminen on ollut työlästä, edXin niukan dokumentaation vuoksi. Testattu alusta on keskeneräinen ja ominaisuuksiltaan hieman puutteellinen ja esimerkiksi kurssien keskustelupalstat eivät ole mukana. Se on kuitenkin antanut mahdollisuuden skaalautuvien kurssien vetämiseen ja toiminut luotettavasti opintojaksoilla, joilla sitä on testattu.

Open edXin kurssit suunnitellaan erillisellä palvelulla edX Studiolla. Studion kaikkia ominaisuuksia ei ole Metropolian asennuksessa käytettävissä. Automaattitarkastus toimii monivalintatehtävissä, mutta esimerkiksi automaattisten avoimien kysymysten tarkastamista ei ole lähdetty toteuttamaan. Tehtävien automaattitarkastus vaatii kurssin luojalta hieman python-ohjelmointia. Perinteisimmät ja yksinkertaisempien tarkistusten algoritmit ovat jo luotu valmiisiin esimerkkeihin, joten niistä selviää ilmankin ohjelmointia. Monimutkaisemmat tarkistusalgoritmit ovat mahdollisia, mutta vaativat hieman ohjelmointitaitoa tehtävän luojalta.

Open edXin lähdekoodi kehittyy kovaa vauhtia ja Peltoniemi kertoo, että hän on tällä hetkellä kehittämässä uutta versiota Metropolian edX-alustasta, joka tulee olemaan ominaisuuksiltaan täydempi ja toiminnaltaan vakaampi.

Kaiken kaikkiaan Open edX tuntuisi olevan varteenotettava alusta MOOC-kurssien järjestämiseen, joissa halutaan, että alusta hoitaa arvioinnin ja opettajan työmäärä on vakio suuresta osallistujamääräästä riippumatta.