Blogi

Tulevaisuus Distanssin keskustelutilaisuudessa

Jussi Linkola, joulukuu 11, 2014

Eilen, keskiviikkona 10.12.2014 järjestettiin Distanssi-hankkeen keskustelutilaisuus, joka oli samalla hankkeen lopputapahtuma. Ennen tilaisuuden päättänyttä MOOCiin menevä nuorisotyö -mikrokirjan julkistustusta pidettiin Learning Cafe, jossa osallistujat pohtivat MOOCeihin liittyviä asioita eri näkökulmista. Olin itse fasilitaattorina pöydässä 4, jossa käsiteltiin tulevaisuutta.

Osallistujien näkemyksiä MOOC-tulevaisuueen liittyen

Ensimmäinen ryhmä keskusteli muun muassa nuorisoalan MOOCin käytännön kysymyksistä, esimerkiksi kenen kaikkien tulisi suorittaa kurssi, annetaanko kurssista todistus, kuka todistuksen myöntää, mikä on riittävä osaaminen ja miten osaaminen mitataan?

Aihepiirin jatkuva muutos tekee sisältöjen toteuttamisesta vaikeaa, kun tarkkaan kuvatut ohjeistukset vanhenevat nopeasti. Pitäisikö siis käsitellä aiheita yleisemmin, esimerkiksi mediatuotannon tai musiikin kautta.

Ongelmanratkaisuun perustuva oppimismalli nähtiin keskeisenä, eli opeteltavien asioiden tulisi nousta suoraan koulutettavien arjesta ja todellisista osaamistarpeista. MOOCin etuna nähtiin mahdollisuus saada ympräri Suomea olevia nuorisotyöntekijöitä keskustelemaan keskenään ja jakamaan ajatuksia. Olisi myös mahdollista saadaa eri tahojen (esim. seurakunnat & kunta) nuorisotyöntekijät vuorovaikutukseen keskenään. Myös moniammatillinen näkökulma voisi avata MOOC-kurssiin kiinnostavia näkökulmia.

Toinen ryhmä näki MOOCin uhkana luovuuden ja henkilökohtaisuuden katoamisen oppimisesta, kun kurssi rakennetaan palvelemaan massoja. Myös toinen ryhmä korosti aitoa työelämälähtöisyyttä koulutuksen lähtökohtana. MOOCin mahdollistama kansainvälinen näkökulma herätti kiinnostusta. Osallistujapiirin laajentaminen Suomen rajojen ulkopuolelle voisi tuoda laajempaa näkökulmaa ja kiinnostavaa vuorovaikutusta. Samalla todettiin, että pelkkä sisältöjen kääntäminen englanniksi ei riitä kansainvälisen MOOCin tekemiseen, vaan tarvetta on kulttuuriselle osaamiselle ja valmiille tiedolle eri maiden nuorisotyöstä.

Tärkeänä koettiin myös, että nuoret pitäisi saada mukaan kurssille ja ainakin suunnitteluun, jolloin päästäisiin todella näkemään, mitä nuoret digitaalisilla välineillä tekevät.

Kolmas ryhmä koki Distanssin tuloksissa lueteltujen MOOC-oppimistehtävien kirjon vanhanaikaisena. Monivalintatehtävät ja vastaavat ovat varsin perinteisiä tapoja testata osaamista. Nyt voisi olla aika keksia jotain aivan uutta lisäarvoa oppimiseen.

MOOCin lisäarvona myös tämä ryhmä näki laajan osallistujakirjon, joilloin nimen omaan muut osallistujat ja heidän välinen vuorovaikutus ovat se asia, joka tekee MOOCista kiinnostavan. Siis oppimista vertaisryhmältä tulisi korostaa kurssia suunniteltaessa.

Neljäs ryhmä kiinnitti huomiota kurssin konseptoimiseen, eli miten kurssi rakennetaan houkuttelevaksi siten, että se aidosti kiinnostaisi massoja. Puhuttiin erikoistumisen tarpeesta, tarpeesta löytää oma erityisvahvuus. Myös kyky työskennellä monialaisesti nousi keskusteluun nuorisotyön osaamista pohdittaessa.

Viimeisenä ajatuksena tuli esiin tarve nähdä, millaisia ovat tulevat sukupolvet. Eli jos nykyisiä nuoria on kuvattu ”pelaajasukupolvena”, millainen on seuraava sukupolvi, jolle digitaalisuus on yhä luonnollisempi ja erottamaton osa arkea. Millaista koulutusta nuorisoala kaipaa, että tämän nousevan sukupolven kanssa kyetään toimimaan tasavertaisest?