FutureLearn ja Web Science -MOOC

Kuvaan tässä kirjoituksessa kokemuksiani Distanssin yhteisopintojaksolla suorittamastani MOOC-toteutuksesta. Tämä on kolmen kirjoituksen sarjan ensimmäinen osa, jonka tarkoituksena on kuvata massiivisen verkkokurssin aloitusvaihetta.

Tuntuma MOOCeihin ennen kurssin aloittamista

Olen ollut kiinnostunut kiinnostunut verkko-oppimisesta useiden vuosien ajan, ja MOOCit ovat luonnollisesti kuuluneet tähän kenttään. Muistan kuulleeni ja lukeneeni aiheesta vuosien varrella, mutta varsinainen havahtuminen tapahtui vuonna 2013 Sulautuva opetus & oppiminen -seminaarissa, missä Jaakko Kurhila piti esityksensä Kaikki huutaa MOOC!. Kurhilan esitys antoi erinomaisen tiivistelmän MOOCien historiasta ja ajankohtaisista kehityssuunnista sekä Helsingin yliopiston ohjelmointi-MOOCin kokemuksista ja tuloksista.

Tämä myöhäinen havahtuminen oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että olin osallistunut lähes neljä vuotta aiemmin Suomen Wikiopistossa järjestetylle Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssille, jota pidetään jopa Suomen ensimmäisenä MOOC-toteutuksena. Yhtymäkohdat Kurilan esitykseen eivät kuitenkaan olleet aivan ilmeiset, sillä tämä 2009 järjestetty kurssi oli muodoltaan niin sanottu cMOOC, eli konnektivismia (connectivism) ja käyttäjien välistä verkoistoitumista korostava oppimismalli, kun taas Kurhilan esitys käsitteli aihetta xMOOC-näkökulmaa (extended) painottaen. Näiden kahden lähestymistavan eroja on ansiokkaasti avattu esimerkiksi blogikirjoituksessa The Ultimate Student Guide to xMOOCs and cMOOCs.

Näistä lähtökohdista lähdin Distanssin toimintaan innolla mukaan. Ennen varsinaisen kurssikokeilun aloittamista teimme kollegoiden kanssa runsaasti MOOC-alustojen vertailua, tutkimme kurssien sisältöjä ja laajuutta sekä yleistä tuntumaa. Valinnanvaraa itseäni kiinnostaviin aiheisiin oli runsaasi, ja lopulta päädyin valitsemaan kehitysvaiheessa olevan kurssialustan ja siellä toteutettavan kurssin.

Kurssialusta ja kurssin tarjoaja

Valitsin Future Learn -alustalla toteutettavan kurssin Web Science: How the Web is Changing the World, jonka järjestää Southamptonin yliopisto (Southamptonin MOOC-tarjontaa).

FutureLearn on The Open Universityn omistama yritys, jolla on noin 40 kumppaniyliopistoa eri puolilta maailmaa. Innostuin alustan selkeältä vaikuttavasta ulkoasusta ja siitä, että palvelu on vielä kehitysvaiheessa. FutureLearn oli minulle uusi nimi alustojen joukossa ja selkeästi etenemässä ja kehittymässä eteenpäin.

Kurssin aloittaminen

FutureLearn-alustalle piti rekisteröityä luomalla palveluun tili, mikä on kokemukseni mukaan poikkeus näiden massoja palvelevien alustojen joukossa. Suurin osa alustoista mahdollistaa rekisteröitymisen ainakin Google- tai Facebook-tilin avulla, mutta FutureLearnissa erillisen tilin luominen on ainakin tällä hetkellä ainoa vaihtoehto.

Palvelun tulossa olevia kursseja on helppo selata, ja kun kurssilistauksesta valitsee tarkasteltavaksi yksittäisen kurssin kuvauksen, voi kurssille liittyä helposti ”Join Now” -painiketta painamalla.

Ensituntuma kurssin etemiseen ja toimintaan

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että alustalla olevat kurssit on suunniteltu todella huolellisesti ja perusteellisesti. Esimerkiksi satunnaisesta kurssista Football: More than a Game löytyy videotraileri, kattava kuvaus opittavista asioista sekä viikkotason ohjelma sisältöineen.

Oman Web Science -kurssin alkukokemusten perusteella jokaisen viikon alkutavoitteet kuvataan perusteellisesti, opetusmateriaalit ja tehtävänannot alustetaan huolellisesti ja viikon lopuksi kerrataan huolellisesti, mitä viikko sisälsi ja mitä oli tarkoitus oppia.

Karkeasti kuvattuna viikko koostuu yksittäisistä tehtäväsivuista, joilla voi olla videoluento, tekstiä ja lisämateriaalia PDF-tiedostojen muodossa sekä linkkejä ulkopuoliseen aineistoon kuten YouTube-videoihin. Lisäksi tehtäväsivun yhtenä osana on keskusteluosio, jonne toisinaan kehoitetaan kirjoittamaan omia pohdintoja ja kommentoimaan muiden ajatuksia. Kommentteja tulee aika paljon, esimmäisellä viikolla yli 2600. Kun opiskelija on mielestään suorittanut tehtäväsivulla annetut tehtävät, merkitsee hän itse kyseisen osion suoritetuksi. Yleistä keskustelua ohjataan myös Twitteriin #FLwebsci -hashtagin alle.

Jos käyttäjän sähköposti-ilmoitukset ovat päällä, tulee kurssin vetäjiltä muistutusviesti viikon aluksi ja lopuksi kurssin etenemisestä. Ilmoituksen voi saada myös silloin, kun joku kommentoi omaa vastausta keskusteluosiossa.

Kielen vaikutus suoriutumiseen

Tietyt verkostoanalyysitermit olivat hieman haastavia, mutta olen pärjännyt varsin hyvin omalla kielitaidollani.