Kategoria: Artikkeli

1.12.2014 Juha Niiranen, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Syksyllä 2014 aloitettiin Humanistisessa ammattikorkeakoulussa MOOC-kokeilu, jossa sekä muutamat nuoret että aikuisopiskelijat suorittivat opintojaksoja MOOCeina (Massive Online Courses). Pohdiskelen tässä artikkelissa syksyn kokemuksen myötä MOOCeja eräänä vaihtoehtoisena pedagogisena sovelluksena, jolla voidaan tarjota uusi oppimisympäristö aikuisten monimuoto-opiskelussa. Humakin Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa Yhteisöpedagogi AMK monimuoto-opiskelussa aikuisopiskelijat kokoontuvat lähijaksolle 11 kertaa vuodessa ja he saavat lähijaksojen aikana sellaisia opintojaksotehtäviä, jotka tukevat ja kehittävät heidän ammattitaitoaan. Koulutus on laajuudeltaan 60–150 opintopistettä riippuen opiskelijan aikaisemmista opinnoista ja työkokemuksesta.

Yhteisöpedagogit ovat järjestö- ja nuorisotyön ammattilaisia, jotka työskentelevät kunnissa, järjestöissä, laitoksissa ja yrityksissä ohjaajina, kouluttajina, kehittäjinä ja koordinaattoreina. Yhteisöpedagogin ammattitaidon keskeisiä sisältöjä ovat osallisuuden tukeminen ja kansalaisvaikuttaminen, syrjäytymisen ehkäiseminen, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, organisaatioiden ja niiden sisäisen viestinnän kehittäminen sekä yhteisöllisyyden ja erityisesti nuoruuden asiantuntijuuden vahvistaminen. Aikuisopiskeluna opintoja suoritetaan lähikontaktien lisäksi työelämälähtöisesti omalla työpaikalla sekä erilaisissa projekteissa ja hankkeissa opiskelijan oman henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaan.

Syksyn 2014 MOOC- kokeilu lähti liikkeelle siten, että opiskelijoille tiedotettiin mahdollisuudesta suorittaa opintojaksoja MOOCeina. Kokoonnuimme päiväksi yhteen, jonka aikana opiskelijat saivat käsityksen kokeilun vaiheista. Syyslukukauden alussa opiskelijat etsivät ohjatusti verkosta sellaisia MOOC-kursseja, joita he pystyivät hyväksilukemaan oman henkilökohtaisen opetussuunnitelmansa puitteissa. MOOC -kokeilun pedagogisena mallina käytettiin soveltavin osin tutkivan oppimisen ja kokemusoppimisen periaatteita. Nämä pedagogiset periaatteet tukevat aikuisten oppimisen erityispiirteitä, joita ovat esimerkiksi:

1. Aikuisopiskelussa keskeisenä periaatteena on itseohjautuvuuden periaate. Aikuisopiskelijoilla on monenlaisia ammatillisia ja elämänkokemukseen liittyviä arvoja, asenteita ja valmiuksia, joita he voivat käyttää oppimisessaan ja uuden tiedon luomisessa. Aikuisilla on monesti hyvä käsitys, millaista syvällistä ammattitaidollista osaamista he koulutukseltaan hakevat. Osallistuminen MOOC – opintojaksoille on yksi tapa mahdollistaa aikuisopiskelijoille pääsy juuri heitä itseään koskevan merkityksellisen ja kehittymistarpeittensa kannalta tärkeän tiedon äärelle. MOOC-pohjainen opiskelu on suurelta osin ei-organisoitua oppimista. Se toisaalta kannustaa opiskelijaa vapaasti tarkastelemaan ko. ilmiötä ja siihen liittyvää tietoutta, mutta myös korostaa opiskelijan omaa motivaatiota opintojensa suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tässä mielessä MOOCit voivat olla soveltuvia juuri aikuisille, jotka ovat yleensä hyvin motivoituneita ja innokkaita oppijoita.
2. Opettajan rooli on aikuispedagogiikassa on vahvasti tiedon jakamisen asemesta oppimisen ohjaaja. Opettaja on osa oppimisyhteisöä eikä hän pyri olemaan auktoriteetti suhteessa tietoon. MOOCien suhteen opiskelija tarvitsee varsinkin alussa tukea, jotta hän pystyy valitsemaan netin tarjonnasta paitsi häntä itseään kiinnostavan niin myös opintojakson tavoitteiden mukaisen kurssin. Opintojen ohjaaminen tapahtui pääsääntöisesti Facebook-ryhmän kautta, mutta myös henkilökohtaisesti keskustelemalla opiskelijan kanssa opetussuunnitelman mukaisista opintojakson tavoitteista.
3. Aikuisoppimista yleensä kuvataan kokemusoppimismallin mukaisesti. Kokemuksellinen oppiminen tapahtuu sellaisessa oppimisprosessissa, jossa aikuisopiskelija käyttää hyväkseen jo olemassa olevaa tietoutta ja elämänkokemustaan. Onnistunut kokemusoppimismallin mukainen syklinen oppimisprosessi tuottaa aina uutta sovellettavaa tietoa ja uusia kokemuksia, jotka jälleen käsitteellistetään reflektoidaan.  Mezirov (1991) puhuu tässä yhteydessä erilaisista reflektiivisyyden tasoista, joita ovat esimerkiksi a) jonkin toimintatavan tai käsityksen tietoinen ymmärtäminen; b) affektiivinen tai tunnetekijöiden ymmärtäminen; c) havaintojen luotettavuuden arviointi; d) tekojen ja toiminnan arvojen ymmärtäminen; e) todellisuuden kuvaamiseen ja ymmärtämiseen käytettyjen käsitteiden arviointi; f) sen ymmärtäminen, että johtopäätöksiä ja selityksiä joudutaan tekemään rajalliseen informaation varassa sekä g) tietoisuus siitä, että on olemassa vaihtoehtoisia käsitejärjestelmiä ilmiöiden kuvaamiseen.Itselläni kokemus MOOC-kurssista on vielä liian pieni, jotta voidaan arvioida sitä, miten kokemusoppimismalli etenee avoimessa, MOOCin kaltaisessa ei-organisoidussa oppimisympäristössä. Varmaankin on niin, että MOOCit tarjoavat varsin käyttökelpoisen tavan ilmiöiden käsitteelliseen ja kognitiiviseen jäsentämiseen. Oppimisen täytyisi kuitenkin tarjota myös elämyksellisyyttä ja tunnepitoisia elementtejä ja itselleni on vielä epäselvää, miten verkkopohjainen oppiminen niitä pystyy tuottamaan. Työelämälähtöisessä oppimisessa käytännöllisiin projekteihin ja hankkeisiin osallistumalla opiskelu tuottaa havaintojeni mukaan paljon sellaista useiden aistien kautta tapahtuvaa ”muistijälkeä”, mikä on myöhemmin palautettavissa ja muunnettavissa ammattitaidolliseksi osaamiseksi uudessa kontekstissa. Joskus voidaan puhua myös intuitiosta. Wenger (1999) tunnetaan sosiaalisen oppimisen teoriastaan ja käyttää nimitystä ”käytäntöyhteisö”, jossa yhteisön jäsenet oppivat yhteistyösuhteiden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta toisiltaan.
4. Elinikäinen oppiminen on alati jatkuvaa koulutusprosessia. MOOCien käyttöarvo on varmasti suuri siinä, että niitä voi tehdä joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta ja niihin voidaan palata uudestaan elämäntilanteen mukaan. Omien havaintojeni mukaan aikuiset lähtevät mukaan organisoituun koulutukseen monesti ”elämän käännekohdissa”. Kun tietoisuus MOOCeista lisääntyy, ne voivat olla eräs matalan kynnyksen demokraattinen tapa osallistua jopa huippuyliopistojen tarjoamaan koulutukseen, myös ilman institutionaalisia sitoumuksia. Siten ne voivat tarjota uusia ammatillisia näkökulmia, mutta niitä voi käyttää myös vapaasti oman aikataulun mukaan

Kaiken kaikkiaan MOOCit osoittautuivat uudeksi käyttökelpoiseksi tavaksi suorittaa opintojaksoja kansalais- ja nuorisotyön koulutusohjelmassa. Opiskelijat voivat suorittaa niitä itseohjautuvasti, mutta tarvitsevat ohjausta erityisesti soveltuvien MOOC-kurssien valinnoissa.

Kirjallisuus

Mezirow, J. (1991). Transformative Dimensions of Adult Learning.

Wenger, Etienne (1999): Communities of Practice: Learning, Meaning and Identity

Olin Verke On Tourin kahden päivän koulutuksessa Helsingissä 29.-30.10.2014.  Näiden kahden päivän aikana sain kuulla laajasti erilaista asiaa verkkonuorisotyöhön liittyen. Ensimmäisenä päivänä sain tietoa sosiaalisesta mediasta, digitaalisista peleistä, Internet-meemeistä ja Bronyistä. Toisena päivänä kuulimme vielä aiheista: nuoret ja somekulttuuri, sosiaalisen median välineet ja ympäristöt sekä digitaalisuus osana yhdessä tekemistä. Toisena päivänä meillä oli myös workshopit, joista osallistuin “Blogien nuorisotyöllinen käyttö”- sekä “Tee se itse -kulttuuri ja digitaaliset käsityötaidot” -työpajoihin.

 

Bronyt tuovat nuorille miehille iloa elämään

Minulle jäi mieleen luennoista erityisesti Bronyt, jotka ovat My Little Pony TV-sarjan ja lelujen miesfaneja. Minusta oli mielenkiintoista kuulla kuinka miehet olivat löytäneet iloa ja hyväksyntää elämäänsä My Little Pony -sarjan katsomisen kautta, ja sen jälkeen Brony-yhteisöstä. Vaikka ajatus aikuisista miehistä leikkimässä poneilla on hieman huvittava, niin minusta keskustelun aiheena se, että osa miehistä ei halua eikä kykene täyttämään niin sanotun miehisyyden vaatimuksia on mielenkiintoinen.

Luennoitsija Mikko Hautakangas oli tehnyt Bronyistä tutkimusta, ja kertoi asiasta mielenkiintoisesti ja positiivisesti. Minusta oli surullista, että monet miehet kokevat maskuliinisen kulttuurin ahtaaksi ja ahdistavaksi, ja minun oli kyllä helppo samaistua siihen, vaikka en itse poneista olekaan vielä innostunut. Kivaa oli kuulla, että nämä miehet olivat löytäneet yhteisön, jossa he viihtyvät ja josta saavat uutta iloa elämäänsä. Samalla mielessäni kävi, että olisi tärkeää, jos maskuliinisuuden kulttuurin ahtautta voisi muuttaa tulevaisuudessa. Ehkä sitten useampi nuori mies voisi tuntea kuuluvansa joukkoon.

 

Oivalluksia ja hullua luovuutta “Tee se itse”-kulttuurista

Toinen aihe mistä olin itse erityisen kiinnostunut oli Mikko Laajolan esitys “Digitaalisuus osana yhdessä tekemistä”. Oli jännää kuunnella, kun Laajola kertoi kuinka hän oli aina ollut kiinnostunut tutkimaan mitä laitteiden sisällä on, ja sitä kautta kiinnostui hakkeri-kulttuurista. Hakkeri-kulttuurin hän sanoi olevan sitä, kun halutaan tutkia jonkun välineen tai elektronisen ympäristön mahdollisuuksia ja kehittää niitä. Se on kulttuuria, jossa pyritään menemään pidemmälle, kuin niin sanotut säännöt sallivat. Eli siinä tutkitaan ja pyritään venyttämään systeemien mahdollisuuksia. Hän kertoi myös mielenkiintoisesti siitä, miten itse voi rakentaa ja korjata elektroniikkaa ja muuta tavaraa. Hän kertoi käyvänsä itse usein roskalavoilla, ja noukkivansa sieltä pois heitettyä kamaa, ja korjaavan niitä työpajassaan.

Hänen workshopissaan juttelimme vielä lisää niistä mahdollisuuksista mitä vaikka nuorten kanssa voi tehdä tässä “Tee se itse”-kulttuurissa ja digitaalisten käsityötaitojen maailmassa. Laajolan esitys linkittyi verkkonuorisotyöhön siten, että siinä toimitaan elektroniikan maailmassa nuorten kanssa, mutta opetetaan nuorille luovuutta käyttämään laitteita uudella tavalla. “Tee se itse”-kulttuurin avulla voi opettaa nuoria rakentamaan vaikka oman pienen pelikonsolin ja oppimaan miten tietokone toimii.

Hän esitti myös elektroniikkaan liittymättömiä ideoita, joita voisi toteuttaa nuorten kanssa “Tee se itse”-kulttuurin periaattein.. Yksi oli haarniskojen ja aseiden tekeminen pahvilaatikoista, joilla voi käydä leikkimielisiä taisteluita. Taisteluissa viimeinen, jonka haarniska on vielä jotenkuten ehjä ja päällä, voittaa. Hän näytti myös kuvia pyöristä, joita ihmiset olivat tuunanneet työpajoissa. Pyöriä oli tuunattu niin, että polkupyörän runkoa oli jatkettu ylöspäin todella korkealle, jolloin pyöräilijä istuu satulalla muutaman metrin korkeudessa.

Tällainen Tee se itse -meininki on mielestäni tärkeää erityisesti nuorille, joille on tärkeintä pitää hauskaa ja saada vapaus tehdä pähkähulluja juttuja. Mitä pähkähullumpi idea sitä enemmän kiinnostusta. Lisäksi kierrätyksen aspekti, mikä on läsnä roskalavameiningissä on tärkeä näkökulma. Vaihtoehtoja on opittava, kun kulutusyhteiskunta tuottaa turhaa krääsää ja kaikki heitetään pois nopeasti.

 

Voiko pelaaminen olla myös hyvästä?

Ansku Marjeta kertoi esityksessään digitaalisista peleistä nuorisotyössä. Hän kertoi Nuorten toimintakeskus Hapen Pelitalon toiminnasta. Hänen viestinsä nuorisotyöntekijöille oli, että pelaaminen ei ole aina pahasta, vaan se voi olla myös hyvin sosiaalinen ja itsetuntoa vahvistava asia nuoren elämässä. Hän näki ongelmallisena sen, että vanhemmat ja nuorisotyötekijät usein suhtautuvat peleihin ja pelaamiseen negatiivisesti. Jos nuori on innostunut ja kiinnostunut pelaamisesta, niin silloin ei auta, että vanhempien ainoa suhtautuminen siihen on rajoittaa sitä ajallisesti, ja olla kiinnostumatta lapsensa pelaamisesta.

Jollekin nuorelle pelaaminen voi olla tärkeä tapa rentoutua ja olla jossain hyvä. Voihan olla, että nuorella on huono itsetunto ja vaikeuksia koulussa tai sosiaalisissa piireissä, mutta hän saattaa olla pelaamisessa todella hyvä. Silloin hänen Marjetan mukaan pitäsi saada hyvää palautetta pelaamisestaan, eikä vain tulla torutuksi kommenteilla kuten “voisit tehdä jotain järkevämpääkin”.

Ansku Marjeta kertoi, että Pelitalolla on syntynyt nuorille mahtavia kokemuksia, kun nuoret ovat yhdessä pelanneet samassa tilassa. Pelaamisessa tarvitsee paljon erilaisia taitoja, kuten stratega- ja koordinaatiotaitoja. Pelaamisesta voi olla myös paljonkin hyötyä erilaisten taitojen oppimiseksi.Lisäksi näissä sosiaalisissa peleissä huonon itsetunnon omaava nuori voi hyvillä pelitaidoillaan tulla hyväksytyksi muun porukan silmissä.

Ansku Marjeta muistutti myös, että vaikka First Person Shooter -pelit esimerkiksi ovat väkivaltaisia ampumisen ja tappamisen vuoksi, niin kyseisten pelien idea on ennemminkin nopea reagointi, tarkat strategiat sekä tiimityöskentely. Eli kaiken kaikkiaan pelaamisen voisi myös nähdä positiivisena sisältönä nuorten elämässä. Toki hän myös mainitsi, että pelaamiseen tulee puuttua, jos vaikuttaa, että nuoren muu elämä kärsii pelaamisesta, hän on addiktoitunut ja ikään kuin pakenee elämää pelaamiseen.

 

Nuorten viestiminen siirtyy pois Facebookista

Marcus Lundqvistin ja Jarno Alastalon esitykset liityivät molemmat nuorten sosiaalisen median käyttöön. Koulutuksessa oli siis paljon asiaa nykyhetken kuumasta aiheesta eli sosiaalisesta mediasta. Lundqvist kertoi, että erilaiset sosiaalisen median palvelut ovat nykyään erikoistuneet vain yhteen toimintoon, jota palvelulla voi toteuttaa. Enää ei pyritä sisällyttämään useita ominaisuuksia yhteen palveluun. Snapchat-pikaviestinpalvelun idea esimerkiksi on vain muutamaksi sekunniksi kaverille katsottavaksi tarkoitetut kuvat. Tämän jälkeen kuva poistuu automaattisesti.

Nuoret ovat siirtyneet käyttämään Snapchatin ja What’s App:in kaltaisia pikaviestinpalveluita ja suurin osa viestinnästä käydään nykyisin Facebookin ulkopuolella. Facebookissa ovat myös nuorten vanhemmat ja nuorisotyöntekijät, mikä tekee sen, että Facebookiin ei julkaista niin vapaasti ja innokkaasti. Nuoret eivät halua viestiä henkilökohtaisimpia ajatuksiaan palveluun, josta julkaisu välittyisi myös  vanhemmille. Rennommat ja aidommat viestit sekä julkaisut menevät kaveriporukalle Snapchatiin tai What’s Appiin esimerkiksi.

Marcus Lundqvist sanoi myös, että sosiaalisen median viestiminen on siirtymässä Facebookin suuresta yleisöstä ja kaveriryhmästä pienempiin ryhmiin Facebook-nuorisotyön “ulottumattomiin”. Sosiaalisen median tulevaisuutta ovat pienemmät ryhmät, joihin viestitään vapaammin, jolloin virallisempi viestintä jää Facebookiin. Siksi on hyvä muistaa, että nuorisotyöntekijälle ei riitä, että hän olisi Facebookissa ja sitä kautta ajattelisi olevansa tietoinen nuorten elämästä sosiaalisen mediassa. Eli on opittava käyttämään näitä muita applikaatioita ja viestimiä, joiden kautta on mahdollista tavoittaa nuoria nykypäivänä.

 

Kriittinen näkökulma jäi koulutuksessa vähäiseksi

Kaiken kaikkiaan koulutus oli minulle mielenkiintoinen kokemus. Toisaalta myös jonkinlainen kriittisyys myös pelaamista ja sosiaalista mediaa kohtaan olisi ollut paikallaan. Nyt luennoitsijat puhuivat erilaisista sosiaalisen median ilmiöistä hyvin optimistiseen sävyyn ja esittelivät erilaisia applikaatioita aika innokkaasti. En ole varma, onko innokas hyppääminen aina uusiin internet-trendeihin pelkästään hyvä asia. Älypuhelimesi ja sen sisältämä sosiaalinen ja muu media tekee ihmisistä tutkimusten mukaan myös tyytymättömämpiä (Hayes 2014).

Olisi mielenkiintoista kuulla vaikka, että miten sosiaalisen median käytön ja pelaamisen lisääntyminen on vaikuttanut nuorten mielenterveyteen. Ihmiselle luontainen itsensä muihin vertaileminen aiheuttaa tutkimusten mukaan ahdistusta, kun nykyään voit älypuhelimesi median avulla nähdä päivittäin kuinka ihmisillä “menee paremmin kuin sinulla” (Hayes 2014). Eli ehkä olisin kaivannut myös tätä näkökulmaa koulutukseen. Mutta ei se tarkoita sitä, ettei sosiaalinen media tai pelaaminen tämän lisäksi voisi olla myös positiivisia asioita. Nyt vain saimme kuulla koulutuksessa yllin kyllin positiivista suhtautumista kaikkiin trendeihin.

 

Koulutustallenteita:

Verke On Tour 29.10.2014, Helsinki osa 1 -video: https://www.youtube.com/watch?v=iAqvpN-0ZyI

Verke On Tour 30.10.2014, Helsinki osa 2 -video: https://www.youtube.com/watch?v=sFkm5Q-Ofyw

 

Lähteet:

Steven C. Hayes 2.9.2014, Psychology Today: http://www.psychologytoday.com/blog/get-out-your-mind/201409/the-unexpected-way-new-technology-makes-us-unhappy

Blogiteksti eroaa perinteisestä artikkelista tai verkkosivun uutisesta. Blogitekstin tuottamisessa on joitain yleisesti hyväksi koettuja tehokeinoja. Blogitekstin on hyvä olla persoonallinen ja kuvastaa kirjoittajaa. Keskeistä ei ole niinkään täydellinen kielioppi vaan se, että tekstistä välittyy millainen kirjoittaja on. (Huttunen, Lauha, Middeke & Säilä 2014, 15-16.) Persoonallisuus tarkoittaa kirjoitustyylin lisäksi kuvia ja visuaalista muotoilua. Toiseksi tekstin kappaleiden kannattaa olla lyhyitä ja napakasti otsikoituja. Lisäksi blogiteksti kannattaa tehdä ytimekkääksi, mikä tarkoittaa, että siinä käsitellään yhtä aihetta kerrallaan (Huttunen ym. 2014, 16).

Blogin keskiössä on blogin pitäjän tuottama sisältö. Tekstin lisäksi kirjoitukseen voi liittää tai upottaa kuvia, videoita, hyperlinkkejä tai ääntä sekä asemoida niitä tekstiin sopivaksi. Upottamisella saa tuotua blogiin erilaisia sisältöjä muista mediapalveluista, kuten YouTubesta, Flickristä, Instagramista, Facebookista ja Twitteristä. (Huttunen ym. 2014, 15.)

 

Ajankohtaisuus ylläpitää blogin elävyyttä

Blogin ulkoasu ja rakenne on tärkeää sen houkuttelevuuden kannalta. Käytetyt värit ja elementit tuovat persoonallisuutta, esteettisyyttä ja helpottavat blogin selailua ja lukemista (Kesämaa 2012).

Bloggaamalla osallistutaan keskusteluun ja kommentoidaan ajan ilmiöitä, eli hyvän blogin tulee olla ajankohtainen, jotta sitä jaksaa seurata (Kesämaa 2012). Säännöllinen julkaiseminen on tärkeää, koska se pitää blogin elävänä ja lukijat innostuneina uudesta sisällöstä. Silloin blogi pysyy mukana ajankohtaisissa aiheensa keskusteluissa, ja ihmisten kiinnostus säilyy.

 

Miten saada ihmiset kiinnostumaan juuri sinun blogistasi?

Blogi on sinun brändisi, eli itsesi tai edustamasi organisaation, ääni ja kuva. Brändille tai identiteetille on tärkeää, että se eroaa jollain tavalla muista. (mt. 2012.) Siksi on hyödyllistä määritellä blogi ja sen sisällön tavoitteet myös suhteessa kilpailijoihin ja kumppaneihin, ja erottua joukosta. Kannattaa miettiä, miksi joku lukisi juuri sinun blogiasi eikä jonkun muun. Käsittele asioita, joista muut eivät kirjoita, ja kirjoita houkuttelevasti kuin alasi parhaana asiantuntijana.

Blogissa asioiden käsittely on henkilökohtaisempaa ja kantaa ottavampaa kuin virallisessa mediatiedottamisessa. Hyvässä blogikirjoituksessa otetaan kantaa itselle merkittävään asiaan lukijoita kiinnostavalla tavalla. Henkilökohtaisuus muodostuu valituista aiheista ja näkökulmista, kirjoituksen muodosta ja kielestä. (mt. 2012.) Blogikirjoituksessa on hyvä rajata aihe ja joskus jopa provosoida, mikä voi herättää mielipiteitä keskusteluun.

Jokaisella ihmisellä on oma persoonansa ja äänensä myös kirjoittaessaan. Blogikirjoitus välittää ihmisen tyylin ja sävyn myös verkossa (mt. 2012). On tärkeää, että blogitekstisi erotttuvat muista saman aiheen teksteistä, jotta lukijat kiinnostuvat ja haluavat kommentoida ja jakaa blogiasi. Erotut omalla tyylilläsi: oletko viiltävän ironinen ja tarkkanäköinen analysoija, oletko hervottoman hauska pakinoitsija, tarjoatko ennenkuulumattomia näkökulmia pureskeltuihin aiheisiin vai tuotatko jotain muuta, mitä kukaan muu ei tee (mt. 2012)?

 

Tee blogin sisällöstä houkuttelevaa ja silmäiltävää

Olennaista bloggaamisessa on tekstin tuottamisen lisäksi linkitys, kommentointi ja keskustelu (mt. 2012).Muista, että teet tekstisi sinusta ja aiheestasi kiinnostuneelle yleisölle. Blogin sisällön on oltava houkuttelevaa ja silmäiltävää. Silmäiltävyys muodostuu tekstin pituudesta, asioiden esitysjärjestyksestä, hyvästä (väli)otsikoinnista ja muusta kuin tekstimateriaalista. Suosittua sisältöä ovat esim. listat, linkit, kuvat, videot, äänet. (mt. 2012.)

Selkeä teksti edellyttää asian tuntemista ja näkökulman valintaa. Kirjoittaja on perillä bloginsa aiheesta ja osaa kommunikoida mielipiteensä ja visionsa muille. Kirjoituksen pitää olla myös riittävän oikeakielinen. Blogitekstissä pitää muistaa myös viitata lähteisiin.

Linkki alkuperäiseen lähteeseen luodaan aina, kun se on mahdollista. Linkittäminen palvelee monia tarkoituksia: se on korrekti viittaamisen tapa, se tarjoaa lukijoille tausta- tai lisätietoa ja se vaikuttaa myös blogin tai postauksen hakukonelöydettävyyteen. (Kesämaa 2012.)

 

Lähteet:

Tero Huttunen, Heikki Lauha, Henna Middeke & Veera Säilä: Nuorisotyö bloggaa, Verke 2014

Niina Kesämaa, 2012: Viisauuta blogin käyttöön -blogiopas http://wiki.eoppimiskeskus.fi/pages/viewpage.action?pageId=4886341

 

28.10.2014

Aleksi Salmela