Pedagogiikka – Oppimaa.fi

Laurea amk MOOCissa suurin osa sisällöstä oli palveluun tuotettujen videoiden kautta tulevaa tietoa. Videot oli tätä varten kuvattu, sisältö suunniteltu. Eninosa niistä oli ns asiantuntijaluentoja, joissa tutkija tai työelämänedustaja kertoi, miten asia oli heillä hoidettu. Vaikutti, että näissä ei ollut mitään turhaa. Ne olivat napakoita tietolähteitä, helppoja kuunnella. Osa oli toki kestoltaan melko pitkiä, mutta mikäpä siinä. Opiskelijahan voi katsoa videon useasti. Tai pitää taukoa ja jatkaa kun sopii.

Lisäksi oli paljon linkityksiä yhteisöjen verkkosivuille, joissa sitten saattoi olla vaikka kuinka ja paljon materiaalia. Pdf tiedostolinkkejä, myös muutamia verkkopelien sivustoja. Eli jonkin tehtäväalueen saattoi myös tehdä peliarvosteluna.

Olen tyytyväinen kurssimateriaaliin. En pysty esittämään mitään kehitysarviota. Oppimisen mittaaminen on ehkä ainoa osa-alue, sikäli kuin sitä joku haluaa mitata. Miten saadaan tieto siitä mitä verkkokurssin suorittaja on saanut aikaiseksi? Tässä verkkokurssissa se muotoiltiin kehittämistehtävään, suunnitelmaan, mediakasvatus varhaisnuorisotyössä.

Kurssin tehtäviä seurasi aina palaute opettajalta. Hän vastasi itse, ei mikään automaatti. Osassa oli toteamus, kiitos – osassa oli monisanaisempi arvio tai ohjeistus teeman jatkotyöstöön. Arviointi tuli aina nopeasti tehtävän palautuksen jälkeen, usein jo seuraava päivänä.

Muiden opiskelijoiden kohtaaminen oli verkkosivualustassa olevan keskustelupalstan varassa. Alussa jokainen kirjoitti esittelyn itsestä, oli myös mahdollisuus lisätä valokuva itsestä. Jatkossa jokaisen osion, tehtävän, jälkeen oli keskustelualue, mihin saattoi jakaa tuntemuksia teemasta. Vastauksia pystyi sitten peukuttamaan tai kommentoimaan. Mielestäni tämä oli melko vähäistä, johtuen ehkä siitä, että suorittajia ei ollut kovin montaa.

Tämä opetusmateriaali sinänsä sopii loistavasti median käsittelyyn, koska on itsessään jo yksi media. Ja kun ajattelee kurssien jatkoa, seuraavia suorittajia, verkkokurssinmateriaalin päivitys on kohtuu helppoa. Tämänkaltaista tietopakettia vosiin hyvin kuvitella, että voisin suositella omalle työnantajalle koottavaksi verkkoon. Loistavaa nykyaikaista keinoa koota asiaa ja tarjota verkkoa oppimisalustana. Ennen kaikkea se olennainen on koottu yhteenpaikkaan. Kaikki tämä tietohan on olemassa, mutta mistä ja miten sen löydät?